Kohtaamisia enkeleiden kanssa

Tälle sivulle kirjoitetun tekstin kokoaminen on ollut mukavaa puuhaa ja yllättävän helppoa – monella ihmisellä on ihania enkelikokemuksia omasta takaa. Nämä pienet tarinat ovat ystävien, tuttujen ja tuntemattomien lähettämiä, ne ilostuttavat arkipäivää ja antavat toivoa tähän hetkeen sekä tulevaisuuteen. Vietä hetki enkelien kanssa ja muista olla aistit avoimina, enkeli saattaa seurata vierelläsi!

Enkeli vai ei – kesällä 1960

Asuimme Helsingin Tammelundissa muutamia vuosia ennenkuin koulutaipaleeni alkoi. Olimme alivuokralaisina kaksikerroksisen puutalon yläkerran huoneessa, jossa meitä asui äiti, isä, minä ja 1,5 v minua nuorempi veljeni. Olin 5,5 vuotias tuona kesänä. Muistan varhaisesta lapsuudestani vain muutamia asioita, joitakin on sittemmin tullut mieleeni valokuvien kautta, mutta kesä 1960 jäi erityisesti mieleeni.

Piha-alueella oli iso puutarha, nurmineen ja omenapuineen. Tontin sivulla virtasi tavallinen oja, johon oli kaivettu leveämpi allas kukkien kasteluveden ottopaikaksi. Levennys oli myös syvempi, noin metrin syvyinen. Oli kaunis kesäpäivä, kun äitini oli mennyt jonnekkin asioille ja vuokranantajamme lupasi katsoa veljeni ja minun perääni. Alakerrassamme asui minua 2-3 vuotta vanhemmat siskokset, jotka olivat myös pihalla leikkimässä. Vuokranantajalla oli asiaa naapuritaloon ja hän käväisi siellä pikaisesti (näin kuulin joskus jälkeenpäin). Yht´äkkiä muistan vain sen, että veljeni oli pudonnut kukkavesialtaaseen ja uponnut sinne kokonaan. Muistan vain hänen kätensä, joka oli pinnan yläpuolella. Alakerran siskokset vain katselivat vieressä.

Tapahtuneesta muistan vain kirkkaan valon (aurinko?) ja sen mikä hälinä asiasta sitten tulikaan. En muista itse tapahtumien kulkua, mutta jälkeenpäin minulle kerrottiin, että minä olin vetänyt veljeni vedestä ylös eli olin pelastanut veljeni hukkumasta, pojan, joka 4-vuotiaana painoi minua hentoista isosiskoaan muutaman kilon enemmän. Muistikuvia minulla ei juuri ole ja mielikuvitus on voinut tehdä tepposiaan, mutta jotenkin aistin jonkin suuren voiman ja valon ympärilläni tapahtumahetkellä.

Olivatko enkelit silloin apuna?
– Pirpana –

Musiikkia korville

Sain elämäni toisen korvatulehduksen (edellisen sairastin 7 vuotiaana). Olin korkeassa kuumeessa ja se piti minua melkein 2 viikkoa petipotilaana. Kuumehoureita tai ei, niin muistan hyvin ”kuunnelleeni” taivaallisen ihanaa torvi- ja pasuunamusiikkia. Nautin kuulemastani ja jos joku tuli minua häiritsemään komensin olemaan hiljaa, jotta voisin kuunnella ihanaa musiikkia, jota muut eivät tietenkään kuulleet. Muistikuvia tai unia ei ole, mutta jälkeenpäin harmittelin, että musiikki oli ollut niin kaunista, ettei sitä voinut edes säveltää muistiin. Ehkä se oli taivaan enkeleiden soittoa!

– Hannele –

Valo-olento

Heräsin keskellä yötä äkisti. Makuuhuoneen ovella seisoi valo-olento. Siihen aikaan (1980-luvulla) puhuttiin aaveista ja haamuista. Aluksi minua pelotti ja yritin herättää miestäni, mutta hän vain nukkui sikeästi. Vaalea henkiolento oli naispuolinen, siipiä ei ollut, mutta muistan, että hänellä oli pitkä alaspäin kellomaisesti leviävä hame. Olento leijui ilmassa ja katseli minua, mutta ei häirinnyt eikä tehnyt mitään eleitä. Ajattelin, että olin nähnyt vain unta ja muistan myös jälkeenpäin pohtineeni oliko näky todellinen vai ei, koska olin kuitenkin hereillä.

– Virpi –

Valkoisia höyheniä

Enkelit ovat minulle hyvin tärkeitä, koska ne ovat osa jokapäiväistä elämääni. Olen pikku tytöstä lähtien kerännyt erilaisia enkeliesineitä tiedostamattani sitä, miten enkelit ovat myöhemmässä elämäni vaiheessa tulleet minulle yhä enemmän ja enemmän läheisemmiksi ja konkreettisemmiksi. Tunnen ja koen enkeleiden läheisyyden joka hetki ja selvimpiä enkelikokemuksiani ovat valkoiset höyhenet ja sulat, joita aina silloin tällöin tupsahtelee eteeni missä milloinkin. Nyt olen vuosien saatossa oppinut ymmärtämään, että aina, kun olen pähkäillyt ja pohtinut jotain asiaa, jonka suhteen on pitänyt tehdä jokin päätös ja se on tuntunut vaikealta, niin olen pyytänyt siihen ratkaisuntekoon enkeleiltä apua. Sitten oivallan, miten toimin ja kas kummaa, huomaan sylissäni, lattialla, auton penkillä, sohvalla tai ihan missä vaan silloin olenkin, valkoisen höyhenen, josta tiedän, että olen tehnyt oikean ratkaisun tai päätöksen. Sama pätee silloinkin, kun olen tehnyt jonkin hyvän teon toisille ihmisille. Ja mikään muu ei tunnu niin hyvältä kuin huomata se, että olen toiminut oikein ja merkkinä siitä enkelit lähettävät minulle ihania valkoisia höyheniään ja sulkiaan. Silloin onni täyttää sydämeni.

Aurinkoista kevättä, enkeli-iloa, valoa ja kokemuksia teille kaikille!
– EnkElina –

Iloa lapselle

Muistan, kun poikani noin 3 vuotiaana oli kovassa kuumeessa ja äitini oli häntä hoitamassa. Äitini kertoi, kuinka lapsi oli alkanut kikattelemaan ja vilkuttelemaan makuuhuoneen katonrajaan. Mummi oli kysynyt, että mikä häntä niin naurattaa ja siihen poika oli vastannut, että kolme enkeliä, jotka leikkivät hänen kanssaan. Ne olivat kaikki eri värisiä! Mummi kertoi tämän minulle kotiin tullessani, eikä oikein tiennyt pitikö olla huolissaan vai ei.

Lapseni jutteli usein näkymättömien ystäviensä kanssa (välillä ne olivat leijonia ja muita eläimiä) ja juoksenteli niiden kanssa välillä oviakin päin!
– Marketta –

Lehdestä lainattua

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes paljastaa nähneensä lapsena enkelin Riitta Kylänpään kirjassa ’Kasvaako sisiliskoista saunassa krokotiileja? Muistikuvia lapsuudesta’. Siimeksen mukaan enkelin näkeminen oli yksi hänen väkevimmistä lapsuudenmuistoistaan. Siimes muistelee olleensa tapahtuman aikaan ”ehkä neljän”. ”Olimme Suoniemellä (mökillä) kesänvietossa, ja heräsin keskellä yötä: näin enkelin”, Siimes kertoo. ”Se saattoi olla unta, vaikka se ei ollut”, hän jatkaa. Siimeksen mukaan vaalea, kirkas hahmo seisoi hänen edessään, ja hän sai tutkiskella sitä kaikessa rauhassa. ”Sitten sanaakaan sanomatta, enkeli katosi”, Siimes muistelee. Siimes kertoo ilahtuneensa suuresti, kun hänen isänsä oli pienen Suvi-Annen kysyessä sitä mieltä, että näky saattoi olla enkeli. Muille Siimes ei enkelin näkemisestä kertonut. —

Siimes tunnustaa näin julkisesti olevansa yksi noin 200 000 suomalaisesta, jotka ovat omin silmin nähneet enkelin. Kyselytutkimusten mukaan enkeleihin uskoo joka toinen suomalainen, mutta sellaisen on nähnyt vain neljä prosenttia kansasta. Lapsilla on aikuisia vankkumattomampi usko enkeleihin. Tampereen yliopistossa vuonna 1999 valmistuneessa lasten enkelikäsityksiä kartoittaneessa pro gradu-tutkimuksessa todetaan, että 90 prosenttia lapsista uskoo, että enkeleitä on olemassa. Mikko Niiniluodon ja Maria Sepän gradun mukaan lapsi ajattelee enkeleitä varsinkin silloin, kun hän tarvitsee turvaa eivätkä vanhemmat ole läsnä.

– Ilta-Sanomat, Heli Koppelo 22.9.2003 –

Kirjasta lainattua

Olin 26-vuotias ja nukkumassa omassa huoneessani, kun heräsin keskellä yötä. Näin silloin ikkunasta tulevan hyvin kirkkaan valon. Valo oli ihmisen kokoinen, enkelin mallinen hahmo, mutta niin utuinen, etten erottanut sen kasvoja. Se lensi vuoteeni jalkopäähän jääden ilmaan. Tuijotin sitä sanomatta sanaakaan ja tunsin, kuinka nousin patjaltani noin 10 senttimetriä ylöspäin. Ei kestänyt minuuttiakaan, kun valo haihtui ja minä putosin pehmeästi takaisin patjalleni. Huomasin olevani aivan hiestä märkä, mutta oloni oli hyvä ja rauhallinen. Olin päivällä ollut minulle hyvin tärkeän ihmisen hautajaisissa. Hän oli lapseton mies ja entinen naapurimme, jota olin pikkutytöstä asti pitänyt pappanani. Kävikö hän kenties jättämässä minulle jäähyväiset?
– Nainen –

Isäni menehtyi kesällä 2015 neljän kuukauden sairaalassaolon jälkeen. Hän oli aina ollut se elämäni tärkein ihminen. Isäni sisko tiesi tämän ja pyysi minut hänen ja miehensä mökille, etten viettäisi yötä yksin kotonani. Otin kutsun kiitollisena vastaan ja se ilta meni jutellen, itkien ja muistellen. Kun koitti nukkumaanmenon aika, teki tätini minulle makuupaikan mökillä olevaan vierasmajaan. Hän sanoi, että voisin laittaa ulko-ovessa olevan, sisäpuolelta lukittavan haan kiinni, jos minua pelottaisi. En kuitenkaan koskenutkaan siihen.
Nukuin yöni yllättävän hyvin, enkä heräillyt. Joitakin päiviä tapahtuneen jälkeen sain puhelun tädiltäni. Hän kertoi käyneensä vierasmajassa ja huomanneensa, ettei ovessa ollut enää hakaa. Olimme aivan ihmeissämme. Hänen miehensä purki oven alla olevat puuportaat, mutta sieltäkään ei löytynyt mitään. Haka oli mystisesti vain irronnut ja hävinnyt. Uskon, että isäni halusi viestittää, että hän suojelee minua tuolta toiseltakin puolelta.
– Nainen –