Länsimainen horoskooppi

Länsimainen horoskooppi on monelle lähes jokapäiväinen tuttavuus iltapäivälehtien ja naisten viikkolehtien sivuilta. Sen vuoksi horoskoopin eli aurinkomerkin lyhyen luonnekuvauksen lisäksi olemmekin koonneet erinnäisistä lähteistä sivuillemme jokaisesta eläinradan merkistä muuta mielenkiintoista informaatiota, kuten kuhunkin aurinkomerkkiin liitettävät onnenkivet, kukat ja kasvit. Tästä pääset halutessasi loppumattomalle tutkimusmatkalle, jos jatkat itseesi tutustumista muun muassa kivien ja värien merkitysten maailmassa!

Oinas 21.3.-20.4.

Eläinradan ensimmäisenä merkkinä Oinas on suora, mutkaton ja eteenpäin pyrkivä. Hänellä on vahva tahto saavuttaa omia positiivisia päämääriään johtavan luonteensa ansiosta. Jännitys elämässä saa myös Oinaan sydämen tikittämään, muista merkeistä taasen Leijonat ja Jousimiehet. Oinaalle sopiviin elämäntapoihin kuuluvat luonnonvoimista mittaa ottaminen muun muassa oivana keinona purkaa ylimääräistä energiaa, sopivia lajeja liikuntaan ovat esimerkiksi taekwondo tai vuorikiipeily.

Horoskooppimerkki Oinas

Hallitseva planeetta: Mars.
Elementti: tuli.
Toimintamuoto: johtava.
Laatu: positiivinen, maskuliininen.
Väri: punainen.
Onnenkivet: timantti, jaspis, karneoli, punainen graniitti, punainen kalsiitti, tuliopaali, punainen akaatti, verikivi (heliotrooppi), granaatti, rubiini.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: rauta.
Eläimet: lammas, pässi.
Kukat ja kasvit: tulppaani, hajuherne, tohvelikukka, kuusama, ohdake.
Puut: kaikki piikikkäät puut.
Yrtit ja mausteet: cayennepippuri, kapris, meirami, minttu, mustikka, piparjuuri, sinappi, valkosipuli.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: pippuri, mausteneilikka, korianteri, kumina, frankinsensi, inkivääri, neroli, mänty, maratti.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B040 "Minä olen", punainen/kulta.

Tasapainopullo Minä olen - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Machidiel.
Kuuluisia Oinaita: Patricia Arquette, Alec Baldwin, Warren Beatty, Victoria Beckham, Marlon Brando, Mariah Carey, Jackie Chan, Charles Chaplin, Eric Clapton, Francis Ford Coppola, Russell Crowe, Timothy Dalton, Celine Dion, Kevin Federline, Aretha Franklin, Jennifer Garner, Sarah Michelle Gellar, Hugh Hefner, Harry Houdini, Kate Hudson, Elton John, Ashley Judd, Keira Knightley, Akira Kurosawa, Heath Ledger, David Letterman, Sarah Jessica Parker, Ewan McGregor, Diana Ross, Quentin Tarantino, Steven Tyler, Vincent Van Gogh, Vince Vaughn, Reese Witherspoon.

Härkä 21.4.-20.5.

Härkä on luotettava, vakaa, kärsivällinen ja terveellä järjellä varustettu. Kiinteän luonteensa ansiosta Härkä tarvitsee emotionaalista ja materiaalista turvallisuutta. Härkien harrastukset eivät yleensä suosi liikuntaa, pienen yrttipuutarhan hoito on tälle maanläheiselle merkille sangen sopusointuinen tapa viettää vapaa-aikaa. Rakastunut Härkä löytää usein elämänkestävän kumppanin Neitsyestä tai Kauriista, jotka osaavat arvostaa sopuisaa perhe-elämää.

Horoskooppimerkki Härkä

Hallitseva planeetta: Venus.
Elementti: maa.
Toimintamuoto: kiinteä.
Laatu: negatiivinen, feminiininen.
Väri: vaaleansininen, vaaleanpunainen.
Onnenkivet: smaragdi, safiiri, ruusukvartsi, rodoniitti, karneoli, rodokrosiitti, unakiitti, jade, lapis lazuli, vaaleanpunainen turmaliini, spodumeeni.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: kupari.
Eläimet: karjaeläimet.
Kukat ja kasvit: iiris, hortensia, lilja, ruusu, unikko, sormustinkukka.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: saarni, sypressi, omenapuu, viiniköynnökset.
Yrtit ja mausteet: ajuruoho, auringonhattu, mausteneilikka, suolaheinä, piparminttu, salvia, leskenlehti, persilja.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: omena, kardemumma, kuusama, orvokki, magnolia, patsuli, ruusu, timjami, ylang ylang.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B006 "Energiapullo", punainen/punainen.

Tasapainopullo Energiapullo - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Asmodel.
Kuuluisia Härkiä: Jessica Alba, Fred Astaire, David Beckham, Jason Biggs, Cate Blanchett, Charlotte Bronte, Pierce Brosnan, Cher, Kelly Clarkson, George Clooney, Penelope Cruz, Kirsten Dunst, Carmen Electra, Emilio Estevez, Sigmund Freud, Enrique Iglesias, Janet Jackson, Audrey Hepburn, Katherine Hepburn, Immanuel Kant, George Lucas, Tim McGraw, Shirly MacLaine, Yehudi Menuhin, Jack Nicholson, Al Pacino, Eva Perone, Michelle Pfeiffer, Sugar Ray Robinson, Tori Spelling, Barbara Streisand, Uma Thurman, Rudolph Valentino, Leonardo da Vinci, Orson Wells, Renee Zellweger.

Kaksonen 21.5.-21.6.

Kaksoset ovat monipuolisia ajattelijoita ja kommunikoijia, joilla on kyky harkita ja tehdä monia asioita samaan aikaan. Kaksonen kaipaa elämäänsä paljon vaihtelua, hän on seurallinen ja vilkas. Ilta hyvien ystävien seurassa Trivial Pursuitia pelaten, muutama eloisa väittely ja pieni flirtti pelin ohessa sekä etenkin Vaaka, Oinas tai Vesimies kumppaninaan on Kaksoselle ajanvietettä parhaimmillaan. Liikuntamuotona tango sopii Kaksosille kaikin puolin - it takes two to tango!

Horoskooppimerkki Kaksonen

Hallitseva planeetta: Merkurius.
Elementti: ilma.
Toimintamuoto: muuttuva.
Laatu: positiivinen, maskuliininen.
Väri: keltainen.
Onnenkivet: tiikerinsilmä, sitriini, akaatti, helmi, hunajakalsiitti, fluoriitti, sininen topaasi.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: elohopea.
Eläimet: papukaijat, perhoset, apinat.
Kukat ja kasvit: kurjenpolvi, pelargonia, ruusu, kielo.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: pähkinäpuut.
Yrtit ja mausteet: anis, islanninjäkälä, meirami, kumina, persilja, puna-apila, tilli, virmajuuri, mustaselja.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: bentsoe, bergamotti, kumina, tilli, laventeli, sitruunaruoho, kielo, piparminttu.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B020 "Tähtilapsi", sininen/pinkki.

Tasapainopullo Tähtilapsi - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Ambriel.

Tasapainopullo Arkkienkeli Ambriel - eBoutique verkkokauppa

Kuuluisia Kaksosia: Paula Abdul, Aku Ankka, Naomi Campbell, Joan Collins, Courteney Cox, Tony Curtis, Johnny Depp, Sir Arthur Conan Doyle, Isadora Duncan, Clint Eastwood, Colin Farrell, Ian Flemming, Errol Flynn, Michael J. Fox, Morgan Freeman, Paul Gauguin, Steffi Graf, Bobe Hope, Hessu Hopo, Helen Hunt, Elizabeth Hurley, Angelina Jolie, John F. Kennedy, Nicole Kidman, Heidi Klum, Anna Kournikova, Lenny Kravitz, Paul McCartney, Marilyn Monroe, Alanis Morissette, Mike Myers, Sir Laurence Olivier, Natalie Portman, Prince, Dennis Rodman, Brooke Shields, Donald Trump, Kathleen Turner, Richard Wagner, John Wayne, Johnny Weissmuller, prinssi William.

Rapu 22.6.-22.7.

Ravuilla on voimakas tarve ravita ja suojella muita. Perhe ja lapsuus ovat tälle persoonallisen alitajunnan merkille tärkeitä, merkin avainsanana voisi hyvin olla 'koti'. Ravut säkenöivät erilaisia kutsuja ja kekkereitä pitäessään sekä näitä tapahtumia nostalgisesti muistellessaan. Rakastunut Rapu saa oivan kumppanin Kaloista tai Skorpionista, myös Neitsyt, Härkä tai Kauris ovat mahdollisia kumppaniehdokkaita rauhallisten koti-iltojen viettämiseen.

Horoskooppimerkki Rapu

Hallitseva planeetta: Kuu.
Elementti: vesi.
Toimintamuoto: johtava.
Laatu: negatiivinen, feminiininen.
Väri: vihreä, hopeanharmaa.
Onnenkivet: helmi, kuukivi, vihreä aventuriini, sammalakaatti, smaragdi, safiiri, simpukka.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: hopea.
Eläimet: kotilot, ravut.
Kukat ja kasvit: kukonkannus, ruusu, suppilokukka, akantti, elämänlanka.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: vaahtera, koivu.
Yrtit ja mausteet: kamomilla, kivirikko, rautayrtti, rakuuna, salvia, minttu, papaija.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: kamomilla, kardemumma, jasmiini, sitruuna, lilja, mirhami, ruusu, santelipuu, siankärsämö.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B013 "Muutos uudessa ajassa", kirkas/vihreä.

Tasapainopullo Muutos uudessa ajassa - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Muriel.
Kuuluisia Rapuja: 50 Cent, Pamela Anderson, Georgio Armani, Kevin Bacon, Ingmar Bergman, Gisele Bundchen, Tom Cruise, John Cusack, Carson Daly, prinsessa Diana, Vin Diesel, Scott Foley, Harrison Ford, Matthew Fox, John Glenn, Jerry Hall, Tom Hanks, Ernest Hemingway, Hermann Hesse, Josh Holloway, Angelica Huston, Dalai Lama XIV, Huey Lewis, Lindsay Lohan, Courtney Love, Toby Maguire, Ginger Rogers, Linda Ronstadt, Jessica Simpson, Sylvester Stallone, Ringo Starr, Meryl Streep, Donald Sutherland, Henry Thoreau, Ashley Tisdale, Liv Tyler, Mike Tyson, Robin Williams, Gretchen Wilson.

Leijona 23.7.-23.8.

Leijona on lämmin, ulospäin suuntautuva ja omaa kyvyn organisoida ja kontrolloida. Leijonalla on tarve luovaan ilmaisuun, iloon, huumoriin ja fantasioihin. Elämästä, huomiosta ja auringonpaisteesta nauttiminen kuuluvat Leijonan myönteiseen elämänasenteeseen. Tämän itsepäisen, mutta silti impulsiivisen merkin kumppaniksi sopivat Oinaat ja Jousimiehet parhaiten - treffit Leijonan mieleen johtavat maailmankuulun elokuvan ensi-iltaan.

Horoskooppimerkki Leijona

Hallitseva planeetta: Aurinko.
Elementti: tuli.
Toimintamuoto: kiinteä.
Laatu: positiivinen, maskuliininen.
Väri: kulta, keltainen, oranssi.
Onnenkivet: rubiini, vuorikide, aurinkokivi, topaasi, pyriitti, spektroliitti, markasiittitimantti.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: kulta.
Eläimet: kissaeläimet.
Kukat ja kasvit: begonia, gladiolus, neilikka, auringonkukka, kehäkukka.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: palmu, laakeripuu, appelsiini- ja sitruunapuu.
Yrtit ja mausteet: auringonkukka, sahrami, piparminttu, rosmariini, maustepippuri, voikukka, kamomilla.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: laakeripuu, basilika, kaneli, frankinsensi, inkivääri, kataja, limetti, neroli, appelsiini, rosmariini.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B005 "Auringon nousu- ja laskupullo", keltainen/punainen.

Tasapainopullo Auringon nousu- ja laskupullo - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Verchiel.
Kuuluisia Leijonia: Ben Affleck, Gillian Anderson, Loni Anderson, Neil Armstrong, Antonio Banderas, Kate Beckinsale, Halle Berry, Michael Biehn, Helena Blavatski, Emily Bronte, Sandra Bullock, Coco Chanel, Stephen Dorff, David Duchovny, Amelia Earhart, Henry Ford, Edward Furlong, Tom Green, Melanie Griffith, Mata Hari, Alfred Hitchcock, Dustin Hoffman, Hulk Hogan, James Holzier, Whitney Houston, John Huston, Mick Jagger, Magic Johnson, Karl G. Jung, Jacqueline Kennedy, Lisa Kudrow, Evangeline Lilly, Jennifer Lopez, Madonna, Steve Martin, Martina McBride, Debra Messing, Napoleon, Robert De Niro, Ed Norton, Hayden Panettiere, Sean Penn, Matthew Perry, Roman Polanski, Robert Redford, Yves St. Laurent, Arnold Schwarzenegger, Kyra Sedgwick, Stephanie Seymour, Christian Slater, Wesley Snipes, Kevin Spacey, John Stamos, Martha Stewart, Hilary Swank, Patrick Swayze, Charlize Theron, Billy Bob Thornton, Andy Warhol.

Neitsyt 24.8.-23.9.

Omaa itseään pohdiskelevalla Neitsyellä on kyky huomioida toiveita ja estää epäjärjestystä. Neitsyt on asiallinen, käytännöllinen ja omaa silmää yksityiskohdille. Neitsyt on tehokas horoskooppimerkki, jolle esimerkiksi ympäristön siisteys ja asioiden kuntoon saaminen ovat tärkeitä asioita oman terveyden ohella. Harvoin rakastuessaan Neitsyt suosii muita maamerkkejä eli Härkä ja Kauris ovat sopivia seuralaisia.

Horoskooppimerkki Neitsyt

Hallitseva planeetta: Merkurius.
Elementti: maa.
Toimintamuoto: muuttuva.
Laatu: negatiivinen, feminiininen.
Väri: tummansininen, vihreä, kellanruskea.
Onnenkivet: akaatti, aventuriini, unakiitti, sardonyksakaatti, sitriini, peridootti, nefriitti, jade, epidootti, vihreä kalsiitti.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: nikkeli, elohopea.
Eläimet: kotieläimet.
Kukat ja kasvit: krysanteemi, gladiolus, asteri, keltavuokko.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: pähkinäpuut.
Yrtit ja mausteet: curry, meirami, minttu, mustikka, pietaryrtti, karhunvatukka, sahrami.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: kumina, salvia, maruna, sypressi, tilli, fenkoli, kuusama, patsuli.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B011 "Essealainen pullo I", kirkas/pinkki.

Tasapainopullo Essealainen pullo I - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Hamaliel.
Kuuluisia Neitsyitä: Marc Anthony, Fiona Apple, Lance Armstrong, David Arquette, Ingrid Bergman, Rachel Bilson, Jack Black, Agatha Christie, Patsy Cline, Sean Connery, Elvis Costello, Cameron Diaz, Shannon Elizabeth, Gloria Estefan, Greta Garbo, Richard Gere, Hugh Grant, Salma Hayek, Mikki Hiiri, Faith Hill, Buddy Holly, Jeremy Irons, Michael Jackson, Joan Jett, Tommy Lee Jones, Michael Keaton, Stephen King, Beyonce Knowles, D.H. Lawrence, Sophia Loren, Rocky Marciano, Rose McGowan, Benjamin McKenzie, Bill Murray, Chad Michael Murray, Arnold Palmer, Ryan Phillippe, River Phoenix, Pink, Jada Pinkett Smith, Jason Priestly, Keanu Reeves, Guy Richie, Leanne Rimes, Nicole Ritchie, Adam Sandler, Claudia Schiffer, Peter Sellers, Charlie Sheen, Äiti Teresa, Shania Twain, Twiggy, Paul Walker, Raquel Welch, Luke Wilson, Trisha Yearwood.

Vaaka 24.9.-23.10.

Vaaka horoskooppimerkkinä omaa erityisen kyvyn punnita ja järkeillä asioita. Vaaka tarvitsee tasapainoa ja yhteistyötä suhteissa, on idealistinen ja rauhaa rakastava. Vesimies tai Kaksonen ovat sopivia mielitiettyjä romanttiselle ja flirttailuun taipuvaiselle Vaa'alle, joka noudattaa kuitenkin kohtuutta niin ihmissuhteissaan kuin elämäntavoissaankin.

Horoskooppimerkki Vaaka

Hallitseva planeetta: Venus.
Elementti: ilma.
Toimintamuoto: johtava.
Laatu: positiivinen, maskuliininen.
Väri: laventelin sininen, vaaleanpunainen, vaaleanvihreä.
Onnenkivet: akaatti, amatsoniitti, aventuriini, kalsedoni, safiiri, jade, savukvartsi, sitriini, opaali, fluoriitti, lapis lazuli.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: kupari, pronssi.
Eläimet: sisiliskot, pienet matelijat.
Kukat ja kasvit: daalia, syklaami, hortensia.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: saarni, poppeli.
Yrtit ja mausteet: arrakki, cayennepippuri, koivu, minttu, kultapiisku, siankärsämö, voikukka.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: kamomilla, narsissi, tilli, eukalyptus, fenkoli, geranium, piparminttu, mänty, vanilja.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B059 "Lady Portia", vaaleankeltainen/vaaleanpunainen.

Tasapainopullo Lady Portia - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Uriel.

Tasapainopullo Arkkienkeli Uriel - eBoutique verkkokauppa

Kuuluisia Vaakoja: Julie Andrews, Tupu & Hupu & Lupu Ankka, Bridgette Bardot, Monica Bellucci, Sarah Bernhardt, Annie Besant, Neve Campbell, Truman Capote, Simon Cowell, Aleister Crowley, Matt Damon, Tate Donovan, Michael Douglas, Hilary Duff, Robert Duval, Zac Efron, T.S. Elliot, Eminem, William Faulkner, F.Scott Fitzgerald, Mahatma Gandhi, Bob Geldolf, George Gershwin, Jeff Goldblum, Linda Hamilton, Julio Iglesias, Hugh Jackman, Spike Jonze, Deborah Kerr, Avril Lavigne, Tommy Lee, John Lennon, Jerry Lee Lewis, Heather Locklear, Mario Lopez, Groucho Marx, Marcello Mastroianni, John Mayer, Rachel McAdams, John Mellencamp, Christina Millan, Arthur Miller, Roger Moore, Viggo Mortensen, Olivia Newton John, Friedrich Nietzsche, Alfred Nobel, Sharon Osbourne, Gwyneth Paltrow, Luciano Pavarotti, Luke Perry, Christopher Reeve, Kelly Ripa, Mickey Rooney, David Lee Roth, Susan Sarandon, Liev Schreiber, Will Smith, Gwen Stefani, Alicia Silverstone, Ashlee Simpson, Sting, Cheryl Tiegs, Usher, Guiseppe Verdi, Barbara Walters, Naomi Watts, Sigourney Weaver, Oscar Wilde, Kate Winslet, Thomas Wolf, Catherine Zeta-Jones.

Skorpioni 24.10.-22.11.

Skorpioni on uudestisyntymisen symboli, jolla on kyky auttaa itseään ja muita muuttumaan sekä parantumaan. Skorpioni on psyykkinen merkki, jolla on voimakkaat tunteet eritoten Kaloja tai Rapua kohtaan. Kuntoaan Skorpioni hoitaa petipuuhissa ja mieltä hivelee esimerkiksi shakin peluu. Tutkiva luonne ja matkustaminenkin sopivat yhteen, sillä Skorpionia kiinnostavat myös erilaiset kulttuurit ja uskonnot.

Horoskooppimerkki Skorpioni

Hallitseva planeetta: Pluto.
Elementti: vesi.
Toimintamuoto: kiinteä.
Laatu: negatiivinen, feminiininen.
Väri: violetti, tummanpunainen, musta.
Onnenkivet: opaali, obsidiaani, granaatti, karneoli, jaspis, sitriini, malakiitti, sugiliitti, kunziitti.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: teräs, rauta.
Eläimet: äyriäiset, hyönteiset.
Kukat ja kasvit: gerbera, orvokki, krysanteemi, pelargonia, rododendron.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: tuomi, orapihlaja.
Yrtit ja mausteet: aloe, humala, pähkinä, minttu, basilika, nokkonen, papaija.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: mustapippuri, kardemumma, kahvi, hyasintti, mänty, timjami, tuberosa, maratti.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B078 "Kruununpelastus", violetti/syvä magenta.

Tasapainopullo Kruununpelastus - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Barbiel.
Kuuluisia Skorpioneja: Marie Antoinette, Asterix, Richard Burton, Truman Capote, Cherio, Ciara, John Cleese, Hillary R. Clinton, Sean "Puffy" Combs, Marie Curie, Jamie Lee Curtis, Danny DeVito, Leonardo DiCaprio, Fjodor Dostojevski, Richard Dreyfuss, Lou Ferrigno, Sally Field, Calista Flockhart, Jodie Foster, Art Garfunkel, Bill Gates, Whoopi Goldberg, Ryan Gosling, Anne Hathaway, Ethan Hawke, Goldie Hawn, Grace Kelly, Kevin Kline, Nick Lachey, Vivian Leigh, Lyle Lovett, Martin Luther, Jenny McCarthy, Matthew McConaughey, Vanessa Minnillo, Demi Moore, Brittany Murphy, Jack Osbourne, Kelly Osbourne, Joaquin Phoenix, Pablo Picasso, Tara Reid, Ryan Reynolds, Julia Roberts, Rebecca Romijn, Gavin Rossdale, Meg Ryan, Winona Ryder, Nicollette Sheridan, David Schwimmer, Martin Scorsese, Paul Simon, Dylan Thomas, Ted Turner, Gabrielle Union, Keith Urban, Voltaire, Kurt Vonnegut, Owen Wilson, Rita Wilson, Henry Winkler, Neil Young.

Jousimies 23.11.-21.12.

Jousimiehellä on tarve haasteisiin ylevämielisen idealismin hengessä. Hän on avosydäminen luonne, joka rakastaa rohkaista ja opettaa. Totuuden etsijänä Jousimies on valmis matkaamaan vaikka maailman ääriin vastauksia löytääkseen, tämä tyydyttää myös merkin vapauden kaipuuta. Jos rakkaus ehtii osumaan Jousimiehen kohdalle, parhaita matkakumppaneita repun ja huumorin ohella ovat Oinaat ja Leijonat.

Horoskooppimerkki Jousimies

Hallitseva planeetta: Jupiter.
Elementti: tuli.
Toimintamuoto: muuttuva.
Laatu: positiivinen, maskuliininen.
Väri: purppura, tummansininen.
Onnenkivet: sininen topaasi, kalsedoni, sodaliitti, kordieriitti, turkoosi, spektroliitti, ametisti.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: tina.
Eläimet: hevoset.
Kukat ja kasvit: atsalea, narsissi, vuokot, neilikka.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: lehmus, koivu, tammi.
Yrtit ja mausteet: salvia, anis, palsamikukka, porkkana, mustikka, viikuna.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: bergamotti, iisoppi, kehäkukka, neilikka, muskotti, rosmariini, sahrami.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B027 "Robin Hood", punainen/vihreä.

Tasapainopullo Robin Hood - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Adnachiel.
Kuuluisia Jousimiehiä: Louisa M. Alcott, Woody Allen, Roope Ankka, Christina Applegate, Christina Aguilera, Jane Austin, Tyra Banks, Kim Basinger, Ludwig van Beethoven, Carl Benz, Benjamin Bratt, Adam Brody, Maria Callas, Winston Churchill, Jennifer Connelly, Miley Cyrus, Sammy Davis, Jr., Emily Dickenson, Joe Dimaggio, Kirk Douglas, Brendan Fraser, J. Paul Getty, Jake Gyllenhaal, Daryl Hannah, Teri Hatcher, Katherine Heigl, Jimi Hendrix, Katie Holmes, Billy Idol, Samuel L. Jackson, Mahara Ji, Scarlett Johansson, Milla Jovovich, John F. Kennedy Jr., Bruce Lee, Lucy Liu, Lucky Luke, Harpo Marx, Bette Midler, Alyssa Milano, Julianne Moore, Sophie Monk, Alberto Moravia, Jim Morrison, Ozzy Osbourne, Brad Pitt, Diego Rivera, Sri Athya Sai Baba, Jean Sibelius, Anna Nicole Smith, Britney Spears, Steven Spielberg, Ben Stiller, Kiefer Sutherland, Toulouse-Lautrec, Tina Turner, Mark Twain, Michael Vartan, Jay Z.

Kauris 22.12.-20.1.

Kauris on isällinen ja vastuuntuntoinen merkki, jolla on tarve pitää jalat maassa ja olla varovainen. Kauris on joskus pessimistinen, mutta kunnianhimoinen kyvyssään nähdä asioiden todellinen merkitys ja arvo. Kauriin lempiharrastukseksi sopii mainiosti esimerkiksi golf, joka heijastaa Kauriin kohtuullisuutta elämäntavoissa sekä haasteena yksinäisyyden ymmärtämistä. Kauris rakastuu harvoin, mutta sitäkin pysyvämmin ja oivan elämänkumppanin Kauris saa Härästä tai Neitsyestä.

Horoskooppimerkki Kauris

Hallitseva planeetta: Saturnus.
Elementti: maa.
Toimintamuoto: johtava.
Laatu: negatiivinen, feminiininen.
Väri: harmaa, musta, tummanvihreä, ruskea.
Onnenkivet: onyks, hematiitti, savukvartsi, musta turmaliini, lumihiutaleobsidiaani, ametisti, spektroliitti, turkoosi, jaspis.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: lyijy.
Eläimet: vuohi.
Kukat ja kasvit: neilikka, krysanteemi, joulutähti, muratti, keto-orvokki.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: pinja, jalava, marjakuusi.
Yrtit ja mausteet: hamppu, kaunokki, raunioyrtti, punajuuri, tulikukka, keto-orvokki.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: sypressi, kuusama, orvokki, mimosa, mirhami, patsuli, tulppaani, vetivert.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B019 "Eläminen aineellisessa maailmassa", punainen/purppura.

Tasapainopullo Eläminen aineellisessa maailmassa - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Hanael.

Tasapainopullo Arkkienkeli Haniel - eBoutique verkkokauppa

Kuuluisia Kauriita: Muhammad Ali, Elizabeth Arden, Gabriel Aubry, Orlando Bloom, Kate Bosworth, David Bowie, Nicolas Cage, Jim Carrey, Carlos Castaneda, Paul Cezanne, Chyna, Kevin Costner, Patrick Dempsey, Marlene Dietrich, Jean Dixon, Ava Gardner, Mel Gibson, Cary Grant, Conrad Hilton, Anthony Hopkins, Howard Hughes, Janis Joplin, Diane Keaton, Johannes Kepler, Val Kilmer, Rudyard Kipling, Jude Law, Annie Lennox, Jared Leto, Marilyn Manson, Ricky Martin, Henri Matisse, Henry Miller, Sienna Miller, Kate Moss, Isaac Newton, Michel de Nostredame (Nostradamus), Aristotle Onassis, Vanessa Paradis, Dolly Parton, Louis Pasteur, Amanda Peet, Edgar Allen Poe, Elvis Presley, Kid Rock, Helena Rubenstein, Ryan Seacrest, Sissy Spacek, Howard Stern, Rod Stewart, Tintti (Tintin), J.R. Tolkien, Tracy Ullman, Denzel Washington, Tiger Woods, P. Yogananda.

Vesimies 21.1.-19.2.

Vesimiehelle ominaista on vahvasti vaikutteille altis, mutta riippumaton luonne. Vesimies on ystävällinen ja humaani sekä omaperäinen ja kekseliäs. Vesimiehen avainsanana voisikin olla 'ystävät', joita hänellä riittää sosiaalisen ja juhlista pitävän luonteensa ansiosta. Vesimiehelle syvien tunteiden ilmaiseminen on hyvin haastavaa, rakkausasioissa hän tulee parhaiten toimeen Kaksosten tai Vaa'an kanssa.

Horoskooppimerkki Vesimies

Hallitseva planeetta: Uranus.
Elementti: ilma.
Toimintamuoto: kiinteä.
Laatu: positiivinen, maskuliininen.
Väri: turkoosi, sininen, violetti.
Onnenkivet: akvamariini, turkoosi, lapis lazuli, tsharoiitti, haukansilmä, vihreä turmaliini, fossiilit.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: alumiini.
Eläimet: kurki, joutsen, kotka.
Kukat ja kasvit: orkidea, orvokki, esikko, keltanarsissi.

Kukkatipat - eBoutique verkkokauppa

Puut: hedelmäpuut.
Yrtit ja mausteet: islanninjäkälä, keto-orvokki, kultapiisku, leskenlehti, kamomillasaunio, misteli.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: anis, maruna, laventeli, rautayrtti, parsa, patsuli, mänty.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B043 "Luovuus", turkoosi/turkoosi.

Tasapainopullo Luovuus - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Gabriel.

Tasapainopullo Arkkienkeli Gabriel - eBoutique verkkokauppa

Kuuluisia Vesimiehiä: Alan Alda, Jennifer Aniston, Sir Francis Bacon, Mischa Barton, John Belushi, Humphrey Bogart, Christie Brinkley, lordi Byron, Alice Cooper, Sheryl Crow, Charles Darwin, Geena Davis, James Dean, Charles Dickens, Matt Dillon, Christian Dior, Placido Domingo, Minnie Driver, Mia Farrow, Farrah Fawcett, Fredrico Fellini, Clark Gable, Zsa Zsa Gabor, Seth Green, Wayne Gretsky, Hannu Hanhi, James Joyce, Eartha Kitt, Ashton Kutcher, Jack Lemmon, Charles Lindbergh, David Lynch, Wolfgang Amadeus Mozart, Paul Newman, Jack Nicklaus, Jerry O’Connell, Yoko Ono, Ramakrishna, Vanessa Redgrave, Burt Reynolds, Christina Ricci, Rihanna, Babe Ruth, Franz Schubert, Tom Selleck, Jane Seymour, Mena Suvari, Tiffani Thiessen, Justin Timberlake, John Travolta, Anton Tšehov, Wilmer Valderrama, Jules Vern, Oprah Winfrey, Virginia Woolf.

Kalat 20.2.-20.3.

Kaloilla on tarve ymmärtää, voittaa ja muuntaa ongelmia. Horoskooppimerkki Kalat on myötätuntoinen, epäitsekäs, herkkä ja ajaton. Kalat kaipaavat vapaa-aikanaan vettä ympärilleen ja jos tämä ei ole mahdollista ulkoilun muodossa voivat Kalat mainiosti meditoida itsensä ajatuksissaan veden äärelle. Muista horoskooppimerkeistä Kaloille sopivat arkea jakamaan parhaiten Rapu tai Skorpioni, jotka pääsevät nauttimaan vilpittömästä rakkaudesta ja sangen huolehtivasta luonteesta.

Horoskooppimerkki Kalat

Hallitseva planeetta: Neptunus.
Elementti: vesi.
Toimintamuoto: muuttuva.
Laatu: negatiivinen, feminiininen.
Väri: merenvihreä, turkoosi, vaaleanpunainen.
Onnenkivet: krysopraasi, akvamariini, kuukivi, fluoriitti, helmi, koralli, hematiitti, ametisti.

Kivet - eBoutique verkkokauppa

Metalli: platina, tina.
Eläimet: kaikenlaiset kalat.
Kukat ja kasvit: freesia, tuhkaruoho (sineraaria), keltanarsissi, vesililja.
Puut: paju, viikunapuu.
Yrtit ja mausteet: sokeriruoho, sikuri, ruusu, sipuli, piparjuuri, persilja.

Luomumausteet - eBoutique verkkokauppa

Aromaterapia: omena, kamferi, gardenia, hyasintti, jasmiini, lilja, pujo, santelipuu, vanilja, ylang ylang.

Eteeriset öljyt - eBoutique verkkokauppa

Aura-Soma tasapainopullo: B003 "Sydänpullo", sininen/vihreä.

Tasapainopullo Sydänpullo - eBoutique verkkokauppa

Enkeli: Barchiel.
Kuuluisia Kaloja: Mario Andretti, Drew Barrymore, Harry Belafonte, Jessica Biel, Michael Bolton, Jon Bon Jovi, Sir Richard Burton, Michael Caine, Johnny Cash, Glenn Close, Kurt Cobain, Buffalo Bill Cody, Nat King Cole, Nicolaus Copernicus, Cindy Crawford, Billy Crystal, Fats Domino, Albert Einstein, Peter Fonda, Chris Klein, Eva Longoria, George Harrison, Jennifer Love Hewitt, Ron Howard, Holly Hunter, William Hurt, Spike Lee, Jerry Lewis, Rob Lowe, Benji Madden, Joel Madden, Shri Baba Meher, Eva Mendes, Michaelangelo, Liza Minnelli, Rupert Murdoch, Anais Nin, Rudolf Nureyev, Sam Peckinpah, Sidney Poitier, Freddie Prinze Jr., Pierre Renoir, Kurt Russell, Rudolph Steiner, Sharon Stone, Elizabeth Taylor, Ivana Trump, Carrie Underwood, Matthew Vaughn, Rachel Weisz, Vanessa L. Williams, Bruce Willis, Joanne Woodward, Bow Wow, Billy Zane.