Riimut - muinaiset oraakkelit

Riimut tarjoavat mielenkiintoisen mahdollisuuden tutustua omaan itseen ja opetella kuuntelemaan omaa sisäistä ääntämme. Nämä muinaiset viikinkien, germaanien ja goottien aakkosina käyttämät kirjainmerkit ja luonnonvoimien symbolit jaetaan yleisesti kolmeen ryhmään, jotka on nimetty eri jumalien mukaan riimuperheiksi. Freijan eli jumalallisen vihkimyksen ja hedelmällisyyden riimut ovat: Ansuz, Fehu, Gebo, Kano, Raido, Thurisaz, Uruz ja Wunjo. Heimdallin eli tekojen ja kamppailun riimuihin kuuluvat Algiz, Eihwaz, Hagalaz, Isa, Jera, Nautiz, Perth ja Sowelu. Torin eli yhteistyön ja yhteisyyden riimuperheessä ovat Berkana, Dagaz, Ehwaz, Inguz, Laguz, Mannaz, Othila ja Teiwaz. Wyrd, tyhjä riimu, muodostaa oman luokkansa.

Koska riimumerkkien nimet vaihtelevat hieman esimerkiksi englannin ja saksan kielissä, on hyvä muistaa, että riimujen kuvaamat voimat ovat tärkeimpänä tulkintoja tehdessä. Oheiset symbolit ovat anglosaksisesta Futhorc riimustosta, joka poikkeaa jonkin verran alkuperäisestä, vanhemmasta Futhark riimujärjestelmästä.

Algiz - suojelu

Algiz on myönteisen puolustuksen ja turvan riimu. Se edustaa positiivista ihmisyyttä, joka johtaa kohti jumalallisuutta hengen yhteyden kautta. Algiz kannustaa tekemään työtä itsesi kanssa unelmiesi saavuttamiseksi.

Algiz riimu Aakkosmerkitys: Z. Numero: 10. Yrtti: saraheinä. Puu: marjakuusi. Elementti: ilma.

Ansuz - kosmisuus

Ansuz kuvaa jumalallista voimaa työssään, se on viikinkien pääjumala Odinin riimu viitaten luomisen värähtelyyn. Ansuz kehottaa kuuntelemaan omaa sisäistä ääntä sekä tarkastelemaan ajatuksella tämänhetkistä tilannetta.

Ansuz riimu Aakkosmerkitys: A. Numero: 3. Yrtti: punainen kärpässieni. Puu: saarni. Elementti: ilma.

Berkana - kasvu

Berkana yhdistetään kevätpäiväntasaukseen, riimu merkitsee uusia alkuja, jälleensyntymistä ja kasvua. Se edustaa voimia, jotka edistävät uudistumista sekä konkreettisesti että kuvaannollisemmin.

Berkana riimu Aakkosmerkitys: B. Numero: 16. Yrtti: poimulehti. Puu: koivu. Elementti: maa.

Dagaz - päivänvalo

Dagaz on keskipäivän, keskikesän ja aamunkoiton riimu. Se korostaa terveyden ja kaikkinaisen vaurauden merkitystä. Tämä riimu on kosmisen tietouden ja valon, kuten ilon ja voiman, lähde. Se kuvastaa kärkeä nousun ja laskun välissä, läpimurtoa.

Dagaz riimu Aakkosmerkitys: D. Numero: 22. Yrtti: salvia. Puu: kuusi.

Ehwaz - liike

Liike on väistämätöntä kehityksen polulla, on aika tulla esiin. Ehwaz on hevosen symboli edustaen hevosen ja ratsastajan harmonista yhdistelmää matkalla määrätietoisesti kohti samaa päämäärää. Uskollisuus ja luottamus ovat ominaisuuksia, joita tarvitaan yhteisellä matkalla.

Ehwaz riimu Aakkosmerkitys: E. Numero: 17. Yrtti: villakko. Puu: tammi.

Eihwaz - puolustus

Eihwaz on kuolemattomuuden, kuoleman ja uudelleen syntymisen symboli. Tämä riimu suojaa harmilta, kuoleman voimilta ja tekee tietoiseksi omista rajoista. Se kuvastaa vaikeuksia tai esteitä, jotka ilmaantuvat uuden elämän alussa ja kehottaa kärsivällisyyteen sekä suvaitsevuuteen.

Eihwaz riimu Aakkosmerkitys: E, EI. Numero: 9. Yrtti: lemmenmarja. Puu: marjakuusi.

Fehu - rikkaudet

Fehu tarkoittaa kirjaimellisesti karjaa. Sen merkitys liittyy jaettavaan rikkauteen tai omaisuuteen - toivoa kaikille ihmisille. Valta, vauraus ja vastuu niiden viisaasta käsittelystä tuo mukanaan Fehun täyttymyksen.

Fehu riimu Aakkosmerkitys: F. Numero: 11. Yrtti: nokkonen. Puu: selja. Elementti: tuli, maa.

Gebo - yhteistyö

Gebo edustaa antamisen lahjaa, omaa kykyä olla avuksi muille. Tämä riimu kertoo ominaisuudesta olla yhteytenä antajan ja ottajan välillä, inhimillisen ja jumalallisen, se korostaa yhteistyötä ja liittoa.

Gebo riimu Aakkosmerkitys: G. Numero: 2. Yrtti: villi orvokki. Puu: jalava. Elementti: ilma.

Hagalaz - levottomuus

Hagalaz on jäätävän sateen tai raekuuron symboli. Se on rakenteen ja geometrian ensisijainen siemen, joiden kaavat ovat maailmankaikkeuden perustana. Kuin luonnonmullistukset on Hagalaz välttämätön tapahtuma jonkin saavuttamiseen. Se kuvastaa menneisyyden persoonatonta ilmaisemista, joka päättää tämänhetkisen tilanteen - elämä on suurin opettajamme.

Hagalaz riimu Aakkosmerkitys: H. Numero: 19. Yrtti: nauris. Puu: marjakuusi. Elementti: jää.

Inguz - hedelmällisyys

Inguz on sankarijumala, äiti maan puoliso, sydänten suojelija ja maskuliininen hedelmällisyys. Riimu kuvastaa mahdollista energiaa, joka vapautuu purkautuen menestykselliseen tulokseen päätyen.

Inguz riimu Aakkosmerkitys: NG. Numero: 8. Yrtti: niittyhumala. Puu: omenapuu. Elementti: vesi, maa.

Isa - pysähdys

Isa kuvastaa staattisen olemassolon periaatteita kuten veden muuttumista jääksi ja jään muuttumista jälleen virtaavaksi vedeksi. Tämä riimu osoittaa edistymisen loppumista tai suhteen päättymistä, passiivista aikaa, joka edeltää uudelleensyntymistä.

Isa riimu Aakkosmerkitys: I. Numero: 23. Yrtti: villikaali. Puu: leppä. Elementti: jää.

Jera - valmistuminen

Jera, tarkoittaen vuodenaikaa tai vuotta, kuvastaa luonnon kiertokulkua ja elämää. Tämä riimu on Hagalazin tapahtumien täydentyminen - oikeaan aikaan valmistuminen tuo runsaan sadon. Kaikki vaatii aikansa, merkittävä kypsyminen tapahtuu hitaasti.

Jera riimu Aakkosmerkitys: J. Numero: 13. Yrtti: rosmariini. Puu: tammi. Elementti: maa.

Kano - valaistuminen

Kano on valaistumisen elävä tuli tai soihtu, kirkas ja loistava. Se kuvastaa mäntypuun palamista, joka antaa lämpöä ja valoa, uusia mahdollisuuksia ja oivalluksia. Tämä riimu on uusi alku, taianomainen luominen ja itse uskallus.

Kano riimu Aakkosmerkitys: K. Numero: 14. Yrtti: kevätesikko. Puu: mänty. Elementti: tuli.

Laguz - kierto

Laguz on nestemäisyyden, virtaamisen ja veden merkki symboloiden todellisuuden muuttuvia ominaisuuksia. Kuin vuoroveden näkymättömät voimat ja veden eri olomuodot, on Laguz toukopäivän riimuna kasvavan ja muotoaan muuttavan elämän symboli.

Laguz riimu Aakkosmerkitys: L. Numero: 18. Yrtti: niittuhumala. Puu: omenapuu. Elementti: vesi, maa.

Mannaz - inhimillisyys

Mannaz kuvaa ihmisyyden kokemista, jonka me kaikki jaamme. Se kertoo sosiaalisen järjestyksen seuraamisesta, joka sallii meidän ilmaista ihmisyyttämme. Tämä riimu kehottaa elämään tavallista elämää epätavallisella tavalla, maailmankaikkeutesi on sinussa itsessäsi.

Mannaz riimu Aakkosmerkitys: M. Numero: 1. Yrtti: piikkipaatsama. Puu: leppä.

Nautiz (Nauthiz) - tarve

Nautiz merkitsee tarvetta ja luontaista, itsestään lähtevää voimaa sen kanssa. Tämä riimu kuvastaa varovaisuutta ja kohtalon käyttöä suunnitelmallisesti. Sen opetus on hillinnän välttämättömyys, joka kumpuaa sisäisestä kamppailusta.

Nautiz riimu Aakkosmerkitys: N. Numero: 7. Yrtti: käärmeenjuuri. Puu: pyökki. Elementti: tuli.

Othila - koti

Othila viittaa esi-isiltä perittyyn omaisuuteen ja kotiin, missä voi menestyä rauhassa. Se korostaa synnynnäisiä ominaisuuksia, aineellista sekä henkistä perintöä ja perheen vapautta mielivaltaisista säännöistä.

Othila riimu Aakkosmerkitys: O. Numero: 4. Puu: orapihlaja.

Perth - aloitus

Perth tuo esiin olemassa olevia asioita, jotka ovat olleet muodollisesti kadoksissa. Se on alkuunpanemisen ja sisäisten salaisuuksien riimu, joka liittyy olemisen syvimpään kerrokseen. Muutokset toimivat usein syvällä ihmisen sisimmässä, käsityskyvyn ulottumattomissa, niitä ei voi aina selittää järjen avulla.

Perth riimu Aakkosmerkitys: P. Numero: 6. Yrtti: ukonhattu. Puu: pyökki. Muuta: salariimu.

Raido - muutos

Raido on itsensä ja energian muuttamista, siirtämistä. Tämä yksi muodonmuutossarjan riimuista kuvaa välinettä, jota käytämme saavuttaaksemme jotain, energian ohjaamista uusiin ideoihin ja uusiin näkemyksiin. Se kertoo ulkoisten ja sisäisten tekijöitten tietoisesta ohjaamisesta, jälleenyhdistymisestä.

Raido riimu Aakkosmerkitys: R. Numero: 20. Yrtti: pujo. Puu: tammi. Elementti: ilma.

Sowelu - elämänvoima

Sowelu on selkeä voitto päämäärien tavoittelussa ja vastuun kantamisessa. Se on elinvoimaisen aurinkoenergian ja valon tärkeyden symboli. Aurinko kuvastaa toivoa, pelastusta ja epäitsekästä henkistä ominaisuutta, joka vastustaa jopa kuolemaa.

Sowelu riimu Aakkosmerkitys: S. Numero: 24. Yrtti: misteli. Puu: laakeri, kataja, saarni. Elementti: ilma.

Teiwaz - soturi

Teiwaz on oikeamielisen oikeudenmukaisuuden riimu. Se kuvaa pelotonta soturia, joka on valmis uhraamaan puolustaakseen oikeutta. Kuin hengen soturia, kehottaa Teiwaz katsomaan sisimpään ja muovaamaan omaa luonnetta, korkeamman energian läpivirtauksen muistaen.

Teiwaz riimu Aakkosmerkitys: T. Numero: 15. Yrtti: maruna. Puu: Tyrin puu.

Thurisaz - järjestys

Thurisaz kuvaa voimaa, joka on vastustuskykyinen oikeaa järjestystä uhkaaville asioille. Se on suojeleva systeemi kuten piikki kasvissa, joka symboloi sekä turvaa että koettelemusta. Riimun energia on maskuliinista, luovaa ja uudistuvaa. Thurisaz voi viitata äkilliseen muutokseen, se myös vahvistaa odottamisen kykyä.

Thurisaz riimu Aakkosmerkitys: TH. Numero: 21. Yrtti: purjolaukka. Puu: tammi. Elementti: tuli.

Uruz - voima

Uruz symboloi alkuperäistä Euroopan villikarjaa (Auroch) edustaen siten vahvuuden alkuvoimaa ja ruumiillista kestävyyttä yhdistettynä luovaan mahdollisuuteen. Tämä riimu korostaa tavallisen hyvän edistämistä ja siirtymäriittiä, sisäisen muuttumisen sarjaa.

Uruz riimu Aakkosmerkitys: U. Numero: 5. Yrtti: jäkälä. Puu: koivu. Elementti: maa.

Wunjo - tasapaino

Wunjo on saavuttamaton ilon tila harmoniassa ja tasapainossa ollessaan. Se tarkoittaa vastakohtien välistä keskikohtaa, joka on välttämätön onnelle ja järkevälle olemassaololle. Ongelmien siirtäminen joko puutteesta tai liiallisuudesta eivät tuo onnea, asenteen muuttaminen ja vastuun kohtaaminen mahdollistavat myös sisäiselle ilolle ja eheyden kokemiselle.

Wunjo riimu Aakkosmerkitys: W. Numero: 12. Yrtti: pellava. Puu: saarni. Elementti: ilma.

Wyrd - tyhjyys

Wyrd kuvastaa tässä ja nyt elämistä, se näyttää hetkellisesti kohtalosi. Se on luottamuksen ja rohkeuden riimu, joka kehottaa pelkojen kohtaamiseen ja hyppäämään tuntemattomaan. Tyhjyys on mahdollisuus, salaisuus ja mysteeri.

Numero: 25. Muuta: tyhjä riimu.

Riimujen käyttö

Riimukivet voivat olla puisia, savisia tai kivisiä. Pienet, meren hiomat tai litteät luonnonkivet sekä luonnon puolijalokivet, joihin on maalattu tai kaiverrettu riimukirjaimet, ovat erittäin kauniit. Muinaisten aikojen mukaan riimukivien käyttömahdollisuuksia on useita, mutta yksi asia on sama kaikissa: riimuille tehtävät kysymykset on muotoiltava huolellisesti. Yleensä riimuja ravistetaan pussissaan ja valitsija nostaa kädellään riimun pussista. Tulkitsija katsoo sitä ja kertoo riimun viestin. Oheisena muutamia yleisiä tapoja riimujen jakamiseen.

ODININ RIIMU: Ajattele kysymystäsi ja nosta yksi riimu. Se antaa yleiskuvan kysymästäsi aiheesta.
KOLME RIIMUA: Esitä jälleen mielessäsi kysymys ja valitse kolme riimua, yksi kerrallaan. Aseta ne eteesi pöydälle tai riimukentälle valitsemisjärjestyksessä. Ensimmäinen riimu kertoo tilanteen tällä hetkellä ja asian merkityksen. Toinen riimu antaa vihjeen tarvittavasta toiminnasta ja asian takana olevista voimista. Kolmas riimu näyttää kehittyvän uuden tilanteen ja voimat, jotka vaikuttavat asiaan lähitulevaisuudessa.