Katsoin eilen Queen elokuvan Bohemian Rhapsody. Minulle on aiemmin jäänyt mieleen Freddie Mercuryn elämästä lukiessani, että hänellä oli elämässään vain kaksi ystävää, joihin hän luotti, mutta toinen heistä petti hänet. Nyt näin tuon tarinan eilen kokonaisuudessaan ja se linkittyy vahvasti tähän aiheeseen, josta olin aikeissa muutenkin kirjoittaa. Nimittäin rakastamisen ja elämisen pelkoon.
Kun pelkäämme, että tulemme loukatuiksi tai, että meitä satutetaan, himmennämme omaa elämänliekkiämme ja lakkaamme elämästä. Alamme elää pelosta käsin. Alamme suojella itseämme huonoilta kokemuksilta ja sillä tavalla rakennamme itseasiassa muurin elämän ja itsemme väliin. Se on paradoksaalista, koska muurista huolimatta niin todennäköisesti tulee enemmän tai vähemmän käymään. Joudumme kokemaan myös ikäviä asioita. Tällä elämänkokemuksella minusta on tullut siinä realisti, että tiedän elämän joka tapauksessa satuttavan meitä. Kun todella haluamme avautua rakkaudella ja elää rakkaudesta, tuo kipeä tosiasia on vain hyväksyttävä.
Ikävien kokemusten aiheuttamiin kipuihin samaistuminen saa meidät kuitenkin tuntemaan pelkoa. Otamme maailman, sen tapahtumat ja toiset ihmiset liian henkilökohtaisesti. Omaksi syyksemme. Ikävät kokemukset eivät kuitenkaan ole henkilökohtaisia rangaistuksia vaan parhaimmillaan suurempaan rakkauden kokemukseen avaavia kokemuksia. Kun uskallamme olla haavoittuvia, saavat hauraimmatkin kohtamme meissä rakkauden kylvyn.
Maailma on rikkonut minut niin monet kerrat, että olen löytänyt sen sylistä turvan. Maailma ei ole hyvä tai paha. Kokemukseni eivät määritä minua. Minulla on kaikesta huolimatta mahdollisuus valita rakkaus, joka hetki.
Rakkauden esteenä on vain pelko. Jos pelkäämme tunteitamme, emme voi elää täydesti. Mitään muuta pelättäväähän meillä ei oikeastaan ole kuin tunteemme. Kun emme enää pelkää maailman rikkovan meitä vaan ymmärrämme sen oleva realistinen tosiasia joka on vain hyväksyttävä, voimme alkaa rakastaa täydestä sydämestämme. Samalla kun tiedämme, että maailma tulee väistämättä satuttamaan meitä, sen valta siihen katoaa. Koska me hyväksymme myös toisenlaiset tunteet mitä maailma meille voi antaa koettavaksi kuin ne kaikkien ihanimmat ja helpoimmat tunteet joita sisimmässämme tavoittelemme.
Maailma ei tule muuttumaan, mutta asenteesi maailmaa kohtaan voi muuttua.
Pelkäämme, että kävisi jotenkin hullusti. Meihin sattuisi. Tulisimme loukatuiksi. Sydämemme särjettäisiin. Tuon pelon takia me sitten eristämme itsemme juuri siltä mitä eniten kaipaamme, rakkauden kokemiselta.
Mutta älä ymmärrä tätä väärin. Vaikka luopuisimme pelon määrittelemästä elämästä, meidän ei tarvitse luopua itsekunnioituksesta ja rajoistamme. Päinvastoin pysyessämme rakkaudessa nuo asiat vain vahvistuvat. Koska rakkaus on totta vain silloin, kun se koskee myös meitä itseämme. Pysymme rakkauden kehän sisällä silloin, kun sisällytämme sinne itsemmekin.
Kun olemme rakkauden kehän sisällä, olemme aina turvassa.
Se ei silti tarkoita sitä ettemmekö voisi joutua kokemaan inhottavia asioita. Maailmassa tulee aina olemaan epäoikeudenmukaisuutta, rikollisuutta, epäterveesti ilmaistua vihaa, loukkaavaa käytöstä ja luottamuksemme pettäviä ihmisiä. Mutta se, ettemme anna näiden tosiasioiden estää itseämme rakastamasta, on voitto itsellemme.
Olen viime aikoina alkanut katsoa entistä tietoisemmin hyvinkin ikäviä kokemuksia symbolisena peilinä itseeni. Jokainen elää omasta todellisuudestaan käsin. Toisille se oma todellisuus on pelkkää selviytymistä. Moni ihminen kärsii tehdessään vääryyttä toisille, koska heidän on olosuhteidensa vuoksi ”pakko” tehdä niin. Tai ainakin he luulevat niin. Jokainen elää omasta tietoisuudestaan käsin ja tekee parhaansa kulloisellakin hetkellä. Kun ymmärrämme, ettei meidän tehtävä ole suostua olemaan uhri eikä näiden ihmisten toimet kerro omasta huonommuudestamme, saamme vapauden tarkastella näitä joskus hyvin kipeitäkin tunteita herättäviä kokemuksia siitä neutraaliudesta käsin, mitä nämä tilanteet tulevat näyttämään meille itsellemme itsestämme.
Joskus se, että pahin pelkomme käy toteen, vapauttaa meidät siitä.
Huonojen kokemusten voima voi olla sillä tavalla kuin puhdistava katarsis, kun uskallamme kohdata siitä aiheutuneet tunteet ja nähdä miksi pelkäsimme näitä tunteita aiemmin.
Queen elokuvassa kaikkien vastoinkäymisten ja yksinäisyyden ja petetyksi tulemisen kokemuksen jälkeen Freddie Mercury julistaa antavansa maailmalle itsensä, sen kuka hän tuli tänne olemaan. Se, jos mikä on rakkaudessa elämistä. Kun annamme itsemme maailmalle liikoja vaatimuksia esittämättä, saamme suurimman täyttymyksen.
Minua lohduttaa aina se ajatus, että kukaan ei ole minulle mitään velkaa. Se ikään kuin siirtää vastuunsiirron toisilta ja tältä maailmalta itselleni. En ole itsekään mitään velkaa itselleni tai maailmalle, mutta voin päättää pysyä rakkaudessa, toteuttaa unelmiani ja tavoitella visioitani vaikka kukaan muu ei tukisi minua siinä. Kun en odota ulkopuolelta liikoja ja valuta hukkaan energiaani pettymyksen kokemiseen, minulla on kaikki voima itselläni. Se tuo minulle hyvän olon tässä hetkessä, vaikka ympärilläni tapahtuisi mitä.
Emme voi vaikuttaa maailman tapahtumiin tai toisiin ihmisiin, mutta omaan asenteeseemme ja omiin tekemisiimme kyllä.
Kun tämä kirkastuu käytännön teoiksi, tuntuu timanttisen hyvältä olla oman sielunsa ohjaksissa tässä inkarnaatiossa, niillä kyvyillä mitä minulla juuri nyt on.
Anna maailman rikkoa sydämesi. Sydämeni on kuin tomuhiukkasia. Ei edes palasina vaan tomuna, jonka voi puhaltaa ilmaan. Kaiken kokemani jälkeen se, että lakkaan suojaamasta itseäni kivulta tuntuu todella hyvältä. Se tuntuu vapaudelta. Kipu ja pettymys, kuin myös kaikki muut ikävät tunteet, ovat täysin samanarvoisia kuin iloni ja tyytyväisyyteni. Koen yhä pelkoa, mutta en anna sen määrittää itseäni ihmisenä. Tunteeni eivät arvota suurempaa kokonaisuutta kaiken takana. Sitä, että elämme täydessä rakkaudessa joka hetki. Jokainen tunnetila ja hetki jota koen, ei määritä minua olemasta täydesti rakkauden arvoinen. Päinvastoin, mitä kurjempi olo, sen enemmän rakkautta kaipaan. Ja sitä enemmän voin sitä itselleni suoda hyväksymällä haavoittuvuuteni ja laskemalla muurit rakkauden edestä.
En enää ajattele, että joku muu voi antaa minulle rakkautta. Pitkään toivoin sitä oikeaa ihmistä rinnalleni peilaamaan rakkaudellisuutta itselleni. Tunnistan nyt, että rakkauden kokemus ei tule toisesta henkilöstä vaan se tulee täysin sisältäni. Jos en itse usko olevani rakkauden arvoinen, niin kuinka kukaan voisi saada minut uskomaan sitä ulkoapäin. Siltikin kaipaan hellyyttä, yhdessä nauramista, arkisten asioiden jakamista ja parisuhteen löytymistä. Se ei vaan enää määritä minun omaa arvoani rakkaudessa. Voin elää rakkaudessa jo ennen parisuhteen löytymistä ja tiedän parhaiten itse mitä tuo rakkaus kulloisellakin hetkellä on. Kun tunnistan rakkauden itsessäni, tunnistan sen paremmin myös kahden ihmisen välillä. Silloin en heijasta toiseen tarvitsevaa osaani. Enkä erehdy ihmissuhteeseen, jossa minun tehtäväni on paikata jonkun toisen rakkausvajetta.
Kokemukset ovat näyttäneet minulle, että rakkaus on joskus todella suuri illuusio, johon kaksi ihmistä takertuvat, kun he kuvittelevat rakkauden tulevan ulkoapäin. Kun yhteinen kokemus rakkaudessa elämisestä päättyy ja tulee ero, tulee tunne, että rakkaus on kadonnut. Mutta rakkaus ei katoa koskaan, yhteytemme siihen saattaa kyllä katketa. Ja se katkeaa silloin, kun alamme ajatella, että meidän tulee suojautua tunteiltamme, kivulta ja pettymyksiltä. Silloin rakennamme muurin itsemme rakkauden väliin.
Älä sekoita pettymyksen tunnetta rakkaudettomuuteen. Ukopuoliset kokemukset eivät kerro sinun arvottomuudesta tai huonommuudesta. Liian usein samaistumme huonoihin kokemuksiimme ja annamme niiden määritellä koko loppuelämäämme. Otamme syyllisyyden ja häpeän näistä teoista niskoillemme. Näin käy, kun samaistumme tunteisiimme. Samaistumme olemaan hävettävä, jos meissä on häpeää tai syylliseksi, jos meidät on saatu kokemaan syyllisyyttä. Olemme voineet ottaa myös ympäristöstämme toisten tunteita jo lapsena ja alkaneet pitää joidenkin muiden pelkoja ja häpeää ominamme.
Rakkaus ei kuitenkaan ole tunne vaan se rajaton ääretön avaruus joka meitä ympäröi. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Rakkauden kokemusta voisi kuvailla jossain määrin myös neutraaliksi. Se antaa asioiden olla niin kuin ne on. Myös tunteiden ja kaikki tunteet ovat rakkaudessa hyväksyttyjä. Kun annat sydämesi särkyä palasiksi, koet olevasi rakkaudessa kannateltu aina. Kun avaat sydämesi avaat sen myös keskeneräsiyydelle, avuttomuudelle, heikkoudelle, surulle ja kivulle. Ja päätät olla sulkematta sydäntäsi kivusta huolimatta. Anna sydämesi särkyä jälleen ehjäksi.
Artikkelin on kirjoittanut Maiju Palin ja se on julkaistu 5.3.2020 www.kultainensulka.com nettisivuilla.
Alkuperäisen artikkelin löydät täältä:
kultainensulka.com: Anna maailman rikkoa sydämesi niin uskallat todella rakastaa
Maijun 1.12.2022 ilmestyvän kirjan ”Trauman parantama” voit tilata ennakkoon Holvista: Tilaa tietoa, vertaistukea ja askelmerkkejä traumoista selviytymiseen
