Näin jo kaukaa, että kulkija ei ollut aivan tavallinen tallaaja. Valkoinen, ilmeisesti puuvillaa oleva takki ja samaa materiaalia olevat housut sekä samannäköisestä kankaasta tehty erikoinen lakki erottuivat pitkälle, huolimatta helmikuisten hankien hohteesta. Kun ajoin lähemmäksi, tämä samainen kulkija heilautti kättänsä. Poimin kulkijan kyytiini. Mies näytti ahavoituneen sekä aikaisemman elämänsä varrella auringossa että viime aikojen kovissa pakkasissa. Hänen käyttämänsä täysin pyöreät ohutsankaiset silmälasit toivat mieleen Risto Rytin, ja puheenparrestaan tuli mieleen 1950-luvun huoliteltu suomenkieli. Kun tiedustelin, minne hän tarvitsisi kyytiä, sain vain ylimalkaisen vastauksen: ”Sinne, missä ihmiset maassasi kokoontuvat.” Kun huomautin, että täällä ei tätä nykyä kokoonnuta juuri missään, hän tokaisi yllättävän tylyllä sävyllä: ”Arvasin, että olen tullut oikeaan paikkaan.”
Ajoin kohtaan, mihin päättäjät olivat suuressa viisaudessaan suoneet kilpailevien kauppaketjujen hypermarketit tuijottamaan toisiaan silmästä silmään.
Huolimatta liikkumisen rajoituksesta kumpikin marketti pursui väkeä kuin uppoavan laivan pelastusveneet. ”Huomaan, että keskuudessanne on suurta muotia pukeutua erääksi satuhahmoksi – tänään ilmeisesti jaetaan tuota hahmoa esittäviä mukeja – tai ämpäreitä ilmaiseksi?” Huomautin kyyditettävälleni, että kansakuntani oli jo vuodesta 1986 lähtien kaivannut eräänlaista isähahmoa, tuttua ja turvallista, mutta tarvittaessa ankaraakin hahmoa, joka järjestäisi kansalaisten puolesta asiat arvaamattomiin ulkovaltoihin. Samainen hahmo oli myös järjestänyt kaikkien kahta taloa suurempien taajamien asiat viimeistä muurahaispolkua myöten. Oli mielestäni selvää, että toki näiden hyvien palvelusten jälkeen kansa kaipasi jotakin vastaavaa, tuttua ja turvallista. Tässä vaiheessa huomasin, että kulkijan ilmeeseen alkoi ilmaantua hienoista kireyttä. ”Jatketaan matkaa.”
Tankkasin. Jatkoimme kotimaani parlamenttiin, jonka yleisölehterille kävelimme. Kukaan ei kiinnittänyt meihin mitään huomiota. Kansanedustajien puheenvuorot olivat toinen toistaan ympäripyöreämpiä, käsiteltiin sitten mitä asiaa tahansa. Monet edustajat käyttivät suorastaan täsmälleen samoja lauseita joka puheenvuorossa. Kyseisellä hetkellä käsiteltiin ehdotettua lakia suolaverosta. Kun ehdotus meni läpi 200-0, suolan hinta kohosi seitsenkertaiseksi, ja perusteiksi esitettiin terveyssyyt. ”Mitä nämä edustajat ovat?”, kysyi jo tulistuneeksi äitynyt kyyditettäväni. Totesin miltei lakonisesti, että moni oli jo kolmannen tai neljännen polven kansanedustaja, urheilija, kohukaunohenkilö, valtamediatoimittaja tai miljonääri. ”Nämä edustavat siis kansanne parhaimmistoa?”
En osannut vastata. Ei kulunut kovinkaan montaa tuntia, kun pääkaupunkiin kyydittämäni kulkija paastosi julkisesti Eduskuntatalon jäisillä portailla, valtavan mediakohun saattelemana. Seurasin tilannetta paikan päällä.
Vasta siinä vaiheessa huomasin, että tuolla valkokauhtanaisella miehellä ei ollut minkäänlaisia jalkineita, sukista puhumattakaan.
Tilanne ei jäänyt muiltakaan huomaamatta: muutaman tunnin kuluttua paikalle saapui rekka-autollinen villasukkia; nämä olivat jääneet yli edellisten kutomiskampanjoiden jäljiltä. Kului yö, ja tänä aikana hyvää tarkoittavat sukankutojat olivat saaneet aikaan kaksi rekka-autollista lisää. ”Minun on aika lähteä. Aloitan suolamarssin – minä olen se oppositio, jota te kaipaatte. Pyydän sinua vielä viemään minut Hankoon.”
Matkalla aloin aavistella jotain kyydittämäni persoonan alkuperästä, en sanonut kuitenkaan mitään ääneen. Vieraani näytti meditoivan, joten en halunnut häiritä häntä. Koko Suomella oli tiedossa, että Kevään 2021 hinnankorotuksia protestoiva Suolamarssi alkaisi Hangosta – ja sitä oli tarkoitus jatkaa vähintään Nuorgamiin asti. Asiaa varten perustettu Facebook-ryhmä oli kerännyt jo yli puoli miljoonaa jäsentä, mutta ketään heistä ei ilmaantunut paikalle, kun marssi alkoi helmikuisesta Hangon satamasta. Uutiset seurasivat toinen toistaan – viimeinen niistä kerrottiin Vappuna, jolloin marssi oli päättynyt Norjan rajalle. Sitä kohtaamassa oli suolanvastustajien vihamielinen mielenosoitus, ja entisistä sirottimista oli kyhätty polttopulloja.
Näin vieraani suorassa tv-lähetyksessä kääntävän selkänsä Norjalle, enkä ihmetellyt suuresti, kun hän puolen tunnin kuluttua pyysi taas kyytiin n. tuhat kilometriä etelämpänä. ”Täytyy myöntää, että te ja naapurikansanne ovat monella tapaa ainutlaatuisia…” Mietin minuuttikaupalla jotakin vastausta, jonkinlaista meriselitystä suomalaisten henkisiin erityispiirteisiin, historiallista katsausta tai muuta vastaavaa, mutta ehkä vieraani oli jo lukenut ajatukseni, sillä hän oli kadonnut penkiltä katsoessani hetken ajan tienvierillä kasvavia räntäkinoksia.
Kirjoittaja Matti R. Kouvo
Karhun luonteella ja kiertoilmaisunimellä (= kouvo) varustettu metsien kaikkiruokainen kulkija, joka palvelee henkistä yhteisöä ajoittain kriittisellä, mutta hyväntahtoisella murinalla.
Facebook: Hylkeenharmaa Haukijahti
