Länsimainen horoskooppi aurinkomerkkeineen on monelle lähes jokapäiväinen tuttavuus, mutta tiesitkö, että jokaiseen astrologiseen merkkiin liittyy luonnekuvausten lisäksi paljon muuta mielenkiintoista informaatiota, johon tutustumalla pääsee halutessaan antoisan loppumattomalle tutkimusmatkalle omaan itseen muun muassa kivien ja värien merkitysten maailmassa.

Horoskooppeihin liitettävät onnenkivet omaavat jokainen muinaista voimaa. Houkuttelevat kivikiteet ja mineraalit ovat keränneet itseensä maan uumenissa vuosituhansien saatossa erilaisia värähtelyjä, jotka muun muassa hienosäätävät ihmisen omaa aurakenttää sekä hajottavat kielteistä energiaa. Nämä onnenkivet sopivat mainiosti mukana kannettaviksi taskun pohjalla, voimapussissa rinnuksilla tai aitona kivikoruna ihoa vasten.

Onnenkivet: Oinas

Eläinradan ensimmäisen merkin suora, mutkaton ja eteenpäin pyrkivä luonne saa puhtia punaisesta jaspiksesta, joka omaa runsaasti maadoittavaa voimaa sekä vahvistaa omia rajoja. Tuhansien vuosien ajan on kivi tunnettu suojaavasta vaikutuksestaan, se myös tasapainottaa aggressiivista ja dynaamista energiaa. Tiilenpunainen jaspis suojasi myös muinoin naissotureita kuvastaen täydellistä kauneuden ja rohkeuden tasapainoa.
Punainen karneoli oli suosittu korukivi muinaisessa Egyptissä, antiikin roomalaiset ja kreikkalaiset tunnistivat kiven rohkeutta ja itseluottamusta kasvattavan vaikutuksen. Tämä tulenpunainen kvartsiryhmään kuuluva kalsedonin muunnos on lämmittävä, voimistava ja se herättää sekä mielen että kasvattaa fyysistä energiaa. Oivana Oinaan onnenkivenä punainen karneoli edustaa draivia, menestystä ja sisäistä voimaa.
Muita Oinaan laadulle sopivia kiviä ovat muun muassa punainen graniitti ja kalsiitti, tuliopaali, verikivi, punainen akaatti, granaatti, rubiini sekä yksilöllisyyttä ja vahvaa tahtoa kuvaava timantti.

Onnenkivet: Härkä

Luotettava, vakaa, kärsivällinen ja terveellä järjellä varustettu Härkä vahvistaa rakkauttaan ja kauneuden kaipuutaan ruusukvartsin herkällä vaaleanpunaisella värähtelyllä. Romanttinen ruusukvartsi on tunnettu kautta historian ehdottoman rakkauden kivenä, jonka ominaisuuksiin yhdistetään myös fyysisellä tasolla sydämen parantaminen. Tämä itsevarmuutta kasvattava luonnonkivi sopii mainiosti myös lapsille tukemaan tunteiden kehitystä ja kohottamaan myönteistä elämänasennetta.
Beryllien ryhmään kuuluva smaragdi on toukokuun voimakivi, joka vihreän eri sävyissä rauhoittaa tunteita ja takaa fyysisen, emotionaalisen ja mentaalisen tasapainon. Smaragdi kohottaa erottelukykyä, inspiroi syvään sisäiseen tietämiseen ja auttaa totuuden löytämisessä sekä ilmaisemisessa. Perinteisesti tämän kauniin jalokiven on kerrottu suojaavan velhojen ja noitien lumouksia sekä juonia vastaan, kivellä on myös kyky ennustaa tulevaisuutta.
Härän horoskooppikivinä tunnetaan myös safiiri, rodoniitti, rodokrosiitti, unakiitti, jade, lapis latsuli, vaaleanpunainen turmaliini, oranssi karneoli sekä todella maadoittava bojikivi.

Onnenkivet: Kaksoset

Vaihtelunhaluinen Kaksonen on seurallinen ja vilkas luonteeltaan, keskittymiskykyä lisäävä tiikerinsilmä auttaa mainiosti huomioimaan kaiken ympärillä tapahtuvan. Kellertävän, kullan ja ruskean sävyissä hohtava, voimakkaasti raidallinen kivi omaa hiottuna lähes hypnoottisen voiman. Nimensä mukaisesti se on suojeleva kivi, joka opettaa pysähtymään, katselemaan ja kuuntelemaan ennen seuraavaa isoa loikkaa eteenpäin.
Läpikuultava, lämpimän keltainen sitriini on saanut nimensä latinankielisestä sanasta citrus ja kuten pirteät hedelmät, kantaa se mukanaan auringonvoimaa. Kaksosten horoskooppikivenä sitriini on iloinen, älyllinen ja antelias, se karkoittaa alakuloisuutta sekä pehmentää ryhmien ja perheiden yhteyksiä. Aito sitriini on nykyään melko harvinainen, sitriininä myydään usein lämpökäsiteltyä ametistia tai savukvartsia.
Onnenkiviä Kaksosille ovat tiikerinsilmän ja sitriinin lisäksi akaatti, helmi, hunajakalsiitti, fluoriitti, sininen topaasi, apatiitti ja serpentiini, joka auttaa ymmärtämään elämän henkisyyttä.

Onnenkivet: Rapu

Kuukiven uskottiin muinoin auttavan rakastavaisia selvittämään tulevaisuuttaan suuhun laitettuna täydenkuun aikaan. Tässä vanhassa uskomuksessa yhdistyvätkin Ravun hallitseva planeetta eli kuu sekä tunteellisen kuukiven feminiininen herkkyys, huolehtiva vaisto ja sympaattisuus. Valkean, silkkisen hohteen omaava kuukivi rauhoittaa tunteita ja avustaa niiden vapauttamisessa, se helpottaa stressiä ja on hyvä kivi uusiin alkuihin.
Vihreäkuvioinen sammalakaatti omaa vahvan yhteyden luontoon, se virkistää sielua ja inspiroi sisäistä kauneutta – vahvistava kivi siis Ravulle! Sammalakaatti on myös sangen hyödyllinen ihmisille, jotka työskentelevät maatalouden tai kasvitieteiden parissa.
Muita Ravun horoskooppikiviä ovat esimerkiksi vihreä aventuriini, smaragdi, safiiri, meripihka ja opaali. Makean- ja suolaisenveden helmet yhdistetään myös Rapuun. Intialaisen tarun mukaan helmet ovat taivaallisia kastepisaroita, jotka ovat tippuneet mereen uudenkuun aikaan ja joutuneet simpukoiden nielaisemiksi.

Onnenkivet: Leijona

Elämästä, huomiosta ja auringonpaisteesta nauttiminen kuuluvat Leijonan myönteiseen elämänasenteeseen, aurinkokivi sopiikin Leijonan voimakiveksi juuri iloisten ja kepeiden ominaisuuksiensa ansiosta. Keltaisen, oranssin ja punertavanruskean sävyinen kivi omaa aimo annoksen valon voimaa ja luovuutta, se on voimakas energian johdattaja ja vahvistaa visualisointikykyä. Perinteisesti aurinkokivi on liitetty hyväntahtoisiin jumaliin sekä onneen ja hyvään tuuriin.
Keltainen topaasi on Leijonalle arvokas apuri. Tämä kullankeltainen silikaatteihin kuuluva mineraali auttaa valaisemaan omaa elämän polkua, korostamaan päämääriä sekä löytämään sisäisiä voimavaroja. Topaasi laukaisee myös jännitystä kaikilla tasoilla ja avustaa ongelmien ratkaisussa.
Leijonalle suositellaan myös seuraavia kiviä: rubiini, vuorikide, rutiilikvartsi, kultainen berylli ja spinelli, pyriitti, spektroliitti, markasiitti.

Onnenkivet: Neitsyt

Limetin ja oliivinvihreiden sävyissä kuultava peridootti on voimakas puhdistaja monella eri tasolla eli mitä parhain horoskooppikivi omaa itseään pohdiskelevalle Neitsyelle, jolla on kyky huomioida toiveita ja estää epäjärjestystä. Peridootti vapauttaa vanhoista taakoista ja kielteisistä ajatuskuvioista. Se helpottaa mustasukkaisuuden tunteissa, motivoi uuteen kasvuun sekä terävöittää mieltä.
Kreikkalaisen jumaltaruston Apollolle pyhitetty sininen safiiri on syyskuun onnenkivi, joka on saanut nimensä kreikankielen sanasta sappheiros, sininen. Neitsyen elämää ja asioita arvioiva analyyttinen luonne saa tukea tältä jalokiveltä, joka mahdollistaa totuudellisen itseilmaisun ja lisää mielen rauhaa sekä tyyneyttä.
Neitsyt aurinkomerkin muita onnenkiviä ovat muun muassa vihreä aventuriini ja kalsiitti, unakiitti, sitriini, sardonyksakaatti, nefriitti, jade, epidootti, sodaliitti, sugiliitti, zirkoni ja lempeä, sinivihreä amatsoniitti.

Onnenkivet: Vaaka

Savukvartsin lämmin rusehtava sävy, joka vaihtelee lähes läpikuultavasta melkein mustaan, on omiaan tuomaan tasapainoa ja maadoitusta idealistiselle ja rauhaa rakastavalle Vaa’alle. Jalokiviterapiassa savukvartsi suositellaan asettamaan juurichakran alueelle tai istumaan hetki hiljaa kivikide molemmissa käsissä stressin karkoittamiseksi. Fyysisellä tasolla savukvartsi on avuksi alavatsaan, lantion seutuun ja jalkoihin liittyvissä ongelmissa, se myös helpottaa kramppeja, vahvistaa selkää ja hermoja.
Vaakaa hallitsevaan Venus planeettaan liitetään vihreä turmaliini, joka on erinomaisen parantava kivi. Se auttaa näkemään kaikki mahdolliset ratkaisut ja valitsemaan rakentavimman vaihtoehdon. Vihreä turmaliini, kuten kaikki vihreät kivet, on myös miellyttävä mielen rauhoittaja ja helpottaa uneen vaipumista.
Vaaka horoskooppimerkin voimakiviä ovat myös akaatti, ametriini, aventuriini, kalsedoni, safiiri, jade, oranssi sitriini, opaali, fluoriitti, apofylliitti, lapis latsuli sekä korallit, jotka muodostuvat polyyppieläinten ympärilleen erittämistä kalkkisista tukirangoista.

Onnenkivet: Skorpioni

Intensiivinen, mystinen ja syvällinen Skorpioni roihuaa hyvin yhteen tuliopaalin kanssa. Tämä oranssinpunainen henkilökohtaisen voiman kohottaja kasvattaa kosmista tietoisuutta ja houkuttelee puoleensa mystisiä visioita. Ennen muinoin opaalin uskottiin karkoittavan pahoja henkiä ja suosivan lapsia, teatteria, huvituksia, ystävyyttä sekä tunteita.
Obsidiaani on sulanutta laavaa, joka on jäähtynyt ennen kristallisoitumistaan. Kivi on nopea toimimaan ja omaa suuren voiman, mikään ei ole piilossa obsidiaanilta. Se auttaa Skorpionia maadoittamaan henkisiä kykyjä sekä kohtaamaan oman todellisen itsensä pimeitä puolia unohtamatta.
Skorpionin voimakiviä ovat tuliopaalin ja obsidiaanin lisäksi granaatti, apassin kyynel, verenpunainen karneoli, jaspisbreksia, sitriini, sardi, topaasi, malakiitti, kunziitti ja sugiliitti, joka kasvattaa kykyä kohdata epämiellyttävät asiat elämässä ja helpottaa surujen hetkellä.

Onnenkivet: Jousimies

Jousimies on avosydäminen luonne, joka rakastaa rohkaista ja opettaa – sinisen ja vihreän eri sävyissä esiintyvä turkoosi tukee luovaa kommunikaatiota. Turkoosin suojelevat voimat helpottavat henkistä virittäytymistä ja auttavat löytämään oman, todellisen elämäntarkoituksen. Kiven nimi on peräisin ranskankielestä ja tarkoittaa turkkilaista (turquoise) viitaten Turkin basaareihin, joista venetsialaiset kauppiaat toivat kiveä Eurooppaan.
Kotimainen spektroliitti on silmiähivelevän kaunis kivi, joka sateenkaaren eri sävyissä välkehtiessään herättää luovuuden ja kohottaa tietoisuutta. Psykologisesti spektroliitti haihduttaa pelkoja ja epävarmuuksia, aktiiviselle ja jatkuvasti näköalojaan laajentavalle Jousimiehelle se on varmasti iloinen uutinen hyvästä voimakivestä.
Muita Jousimiehen onnenkiviä ovat sininen topaasi ja kvartsi, kalsedoni, sodaliitti, kordieriitti, ametisti, atsuriitti, malakiitti, lapis latsuli ja lempeän rauhoittava sinipitsinen akaatti.

Onnenkivet: Kauris

Salaperäinen onyksi on mustaa kalsedonia, joka muinaisten uskomusten mukaan helpottaa stressiä ja surua sekä vahvistaa itsensä hallintaa ja moraalia. Kauriin horoskooppikivenä onyksi antaa voimaa ja kestävyyttä korkeiden tavoitteiden saavuttamiseen sekä tasapainottaa olemuksen eri puolia.
Tammikuun kuukaudenkivi on granaatti, jonka vahvaa voimaa ja maaenergioita edustaa syvänpunainen versio kivestä. Kunnianhimoinen ja suoraviivainen Kauris saa punaisesta granaatista uudelleen elävöittävää voimaa tunteisiinsa ja luovuuden ilmaisuun. Punainen granaatti hillitsee myös raivoa omaa itseään kohtaan ja sen kerrotaan suojelevan painajaisilta.
Kauriille sopivat horoskooppikiviksi myös kvartsikissansilmä, savukvartsi, musta turmaliini, ametisti, jet (pihkakivi), lumihiutaleobsidiaani, spektroliitti, jaspis ja talonpoikaisjärkeä edistävä hematiitti.

Onnenkivet: Vesimies

Hennon vaaleanlilasta syvään purppuraan sävyttyvä ametisti kuuluu kvartsiryhmään ja se on saanut nimensä kreikankielisestä sanasta amethystos, joka tarkoittaa kirjaimellisesti ”ei humalassa”. Antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset uskoivat ametistin suojaavan kantajaansa alkoholismilta ja helpottavan humalasta selviytymistä vakaalla mielellä. Seurallisen ja juhlista pitävän luonteensa ansiosta Vesimiehen kannattaa hyvinkin uskoa näihin taruihin…
Fengshuin mukaiseen vaurauden nurkkaan kotona asetettuna tummanpuhuva haukansilmä houkuttelee luokseen yltäkylläisyyttä kaikilla tasoilla. Se stimuloi myös fyysistä kehoa, tuo sisäistä näkemystä ja puhdistaa kielteisistä ajatuskuvioista. Kuten Vesimies, katsoo tämä parantava kivikin maailmaa omasta idealistisesta perspektiivistään.
Vesimiehen horoskooppimerkille suositellaan myös seuraavia kiviä: akvamariini, fluoriitti, ametisti, atakamiitti, labradoriitti, turkoosi, lapis latsuli, tsharoiitti, vihreä turmaliini, selestiitti.

Onnenkivet: Kalat

Horoskooppimerkki Kalat on myötätuntoinen, epäitsekäs, herkkä ja ajaton. Kiviterapian mukaan smaragdin hempeä sisar, akvamariini, on omiaan rauhoittamaan herkkiä hermoja ja terävöittämään vaistoja. Tämä väreiltään vaaleasta sinivihreästä syvänsiniseen vaihteleva kivi helpottaa Kaloja myös veden ja meren kaipuussa, kiven nimi on peräisin latinankielestä (aqua marina) tarkoittaen merivettä. Akvamariinia pidettiin entisaikaan merenneitojen aarteena, koska kiven uskottiin kasvattavan voimiaan veteen upotettuna.
Kaikkein arvokkain kalsedoni ja melko harvinainen krysopraasi hurmaa raikkaan omenanvihreällä sävyllään. Kivi stimuloi Kalojen sisäistä elävyyttä ja rikasta mielikuvitusta, krysopraasin voima avaa toiveikkaasti uusille mahdollisuuksille. Se helpottaa myös emotionaalista jännitystä sekä vapauttaa kehoon ankkuroitunutta stressiä.
Näiden lisäksi hyviä voimakiviä Kaloille ovat myös kuukivi, helmi, koralli, kalsiitti, hematiitti, heliotrooppi, smitsoniitti (sinkkisälpä), jade, ametisti ja fluoriitti, joka rauhoittaa ja tasapainottaa tunteita.