Suitsukkeet ovat kyteneet ja kohottaneet aisteja ihmiskunnan historiassa jo yli 5000 vuoden ajan. Suitsukkeita on poltettu maagikkojen alttareilla, niillä on puhdistettu ilmaa ja erilaisia tiloja, ne ovat auttaneet meditaatioissa sekä rukouksissa. Yksinkertaisimmillaan suitsuke on mitä tahansa, jota poltetaan sen tuoksun vuoksi. Jopa polttopuu sopii tähän määritelmään!

Satoja vuosia sitten suitsukkeisiin käytettävistä ainesosista käytiin kiivasta kauppaa, muun muassa Arabian niemimaan kuuluisa frankinsensi oli ajoittain kultaa tai hopeaa kalliimpaa. Egyptiläiset, persialaiset, assyyrialaiset ja heidän kauttaan myös roomalaiset olivat frankinsensin suurkuluttujia – tätä arvokasta aromia pidettiin kuninkaiden tuoksuna.

Ajatus savun avulla puhdistautumisesta ei ollut ainoastaan Atlantin itäpuolen keksintö, Pohjois-Amerikan intiaanit ovat savustaneet yrttejä (smudging) tuhansien vuosien ajan pyhiä kasvihenkiä kutsuen ja kielteisiä voimia karkottaen tasapainon palauttamiseksi sekä säilyttämiseksi. Kiinassa taasen suitsuketuoksuja käytettiin lääketieteessä viiden elementin mukaan parantavana terapiana, käytäntö levisi pian naapurimaihin ja erityisesti Japanissa tuoksujen käyttöä kehitettiin ja jalostettiin. Edelleen Japanissa toimii kaksi suitsukekoulua, suitsukkeet ja niiden mystiset aromit ovat tärkeä osa myös hindulaisten ja buddhalaisten temppeliseremonioita sekä ortodoksisen kirkon uskonnollisia riittejä.

11 hyvää tarkoitusta suitsukkeiden käyttöön:

  1. Rentoutuminen – frankinsensi, santelipuu ja seetri ovat kaikki rauhoittavia tuoksuja, jotka toimivat hyvin yleiseen rentoutumiseen.
  2. Meditaatio – santelipuuta ja lootusta käytetään useimmiten meditaatioon, mutta valitse tuoksu, joka sopii sinulle parhaiten eli se, joka kuljettaa sinut paikkaan, jossa haluat olla ilman, että ajatuksesi ottavat vallan.
  3. Stressin ja jännittyneisyyden helpottaminen – santelipuu, laventeli ja rosmariini ovat hyviä valintoja tähän.
  4. Henkisyys – suitsukkeiden polttaminen ylipäätään vapauttaa henkisyyden energioita.
  5. Anteliaisuus & mindfullness – sytytä suitsuke tarkoituksella tarjota tai antaa ilmoille pyyteetöntä energiaa ja keskity hartaasti myös valmisteluihin sekä suitsuketuoksusi valintaan.
  6. Stimuloi luovuutta – sitruunaruoho, kaikkien sitrushedelmien tuoksut, pelargonia ja ylang ylang ovat luovuuden energioita kohottavia suitsuketuoksuja.
  7. Keskittymisen kohottaminen – agarpuu on yksi arvokkain ja arvostetuin suitsukemateriaaleista, joka avaa alitajuntaa ja vapauttaa energioiden virtauksia.
  8. Elämänvoimaa – jasmiini, vanilja ja ruusu sanovat elämälle ’kyllä’ ja kaneli kohottaa tunteiden paloa.
  9. Nukahtamisen helpottaminen – laventeli, vetiveria ja kamomilla auttavat saamaan unen päästä kiinni.
  10. Yoga harjoituksiin – myrtti, greippi ja santelipuu tukevat tietoista hengittämistä ja auttavat löytämään tien sisäiseen keskustaan.
  11. Ilman puhdistaminen – Nag Champa on kuuluisa sen viehkeän kukkaisesta tuoksusta, myös seetri, mirhami sekä kaikki sitrustuoksut ”puhdistavat” ilmaa jättäen jälkeensä tuoreen raikkaan ja uuden alun tuoksun.

Suitsukkeen sytyttämiseksi pidä sytytettyä tulitikkua tai butaanisytytintä suitsukejauheella päällystetyn, suipon pään lähellä muutaman sekunnin ajan. Sammuta liekki sitten puhaltamalla, jolloin suitsukkeen pää jää kytemään ja tuoksut levittäytyvät savukiehkuroiden myötä tilaasi. Aseta suitsuke suitsukepidikkeeseen tai muuhun suitsukkeen polttamiseen sopivaan keraamiseen tai metalliseen astiaan. Tuoksu, joka ilmaantuu heti sytyttämisen jälkeen ei välttämättä ole suitsukkeen ominaistuoksu. Aura-Soma suitsukkeissa käytetään useita eri eteerisiä öljyjä, jotka saattavat palaa aluksi hieman eri tahtia toisistaan. Viimeistään parinkymmenen sekunnin päästä sytyttämisestä suitsukkeen todellinen, aromaattinen tuoksu alkaa nousta esiin.

Suitsukkeita polttaessasi pidä aina huolta, että mikään osa palavasta suitsukkeesta ei kosketa puuta tai muita paloherkkiä materiaaleja. Älä myöskään polta suitsukkeita kaapeissa tai esimerkiksi verhojen tai muiden kankaiden lähellä. Myös suitsukeastiat saattavat kuumentua, ole siis tarkkana millaiselle alustalle asetat suitsukeastian. Kuuma astia saattaa vahingoittaa muun muassa puisia pintoja. Älä koskaan jätä suitsuketta palamaan ilman, että olet itse paikalla. Seuraa myös suitsukkeen palamista ja varmistu siitä, että palamisesta aiheutuvat tuhkat päätyvät suitsukeastiaan.

Esi-isiemme esimerkkiä seuraten voimme siis nauttia esimerkiksi laadukkaiden Aura-Soma suitsukkeiden tuoksusta ja niiden myönteisistä vaikutuksista. Näiden suitsukkeiden jopa tuhansia vuosia vanhat tuoksureseptit takaavat aromikkaat sekoitukset, jotka puhdistavat elin- ja työympäristöä, rentouttavat kehoa, rauhoittavat mieltä ja luovat tietoisuutta kohottavan, henkisen ilmapiirin.