”Huolimatta intensiivisestä esiintymisestä Helsingin Kulttuuritalossa 9.11. vain kaksi päivää sitten ovat Dave Brubeck ja hänen ansiokas kvartettinsa tarjonneet viipurilaisille todella sähäkkää modernia jazzia koko rahan edestä! Rivakkaa populaarikulttuurin syksyä alusti jo Bill Haleyn Espilän yökerhoesiintyminen, ja nyt jännitämme, kestääkö Louis Armstrongin terveys tammikuun 1970 täkäläiseen esiintymiseen. Toivokaamme parasta!” Näin kirjoittaa Viipurin & Karjalan Sanomat sunnuntaina 13.11.1969, eräässä rinnakkaisessa ajassa, johon tutustutan teidät tällä kertaa.
Syksyllä 1939 käydään kiivaita keskusteluita Suomen kabineteissa, sanomalehdet kirjoittavat kuumeisesti ja kansa toivoo rauhaa koko sydämestään. Suomen ulkoministeri Eljas Erkko kutsutaan pääministerin puhutteluun, jossa hän toistaa ehdottoman peräänantamattoman kantansa Neuvostoliiton vaateisiin nähden. Keskustelu käy pääministerin terveydelle, hän kokee lievän aivohalvauksen. J.K. Paasikivi kokoaa uuden hallituksen, johon Erkkoa ei enää kutsuta. Paasikivi tekee näyttävän matkan Moskovaan rauhanvaltuuskunnan kanssa 6.12. Matka on liennytyksen riemuvoitto: Suomi selviää Metsäpirtin, Raudun, Kivennavan ja Terijoen pitäjien sekä Suursaaren eteläosan luovutuksella. Loppuvuodesta 1944 Saksan joukot yrittävät murtautua kohden Viipurin alueen satamia eteläisen Kannaksen kautta, mutta suomalaiset joukot tekevät saksalaisten vetäytymisajatukset tyhjiksi.
1956 Neuvostoliitto katsoo ajan kypsäksi palauttaa itäiset rajapitäjät, ja 1963 on eteläisen Suursaaren vuoro. Maassamme alkaa ainutlaatuinen uuskarelianismin aikakausi, jolle vetää vertoja vain neo-amerikkalainen virtaus. Tämän ovat tuoneet maahamme ennenkaikkea pohjanmaalaiset paluumuuttajat. Itäisten rajapitäjien seitsemäntoista vuoden autius saa Maaseutuliiton kulttuuri- ja opetusministeri Urho Kekkosen julistamaan alueen rakennuskantasuojelualueeksi, joskin siitä ei ole paljon apua Terijoella saksalaisten 1944 toiminnan johdosta.
Ortodoksinen kirkkokunta kokee 1960-luvun alussa uuden tulemisen. 1940 varmuuden varoiksi rakennettu Uuden Valamon evakuointikeskus siirtää toimintansa 1965 alussa takaisin pohjoisen Laatokan luostarisaarille. Konevitsan luostari aloittaa niin ikään toimintansa uudelleen samaisena vuonna, ja tätä tulee aikanaan 2025 juhlistamaan paikalle itse Venäjän federaation presidentti. Tässä vaiheessa Konstantinopolin ekumeeninen patriarkaatti onkin jo siirtynyt Istanbulista Venäjälle.
Myös Petsamon merkitys luontomatkailun keitaana kasvaa sitä myöten, kun Laatokka on vakiinnuttanut uudelleen asemansa. 1960-luvun alkuun asti Petsamo on mielletty vain kriisihuoltosuunnitelmien toteuttamispaikkana, hätäväylänä kolealle Jäämerelle. Nyt kuitenkin äärimmäinen luonto houkuttelee äärelleen myös henkisiä uusia virtauksia, ja tämän kehityksen siivittäminä olemme saaneet havaita Petsamonvuonon rannalle rakennettavan hotellin, joka palvelee ensisijaisesti itämaisen henkisen itseharjoituksen eli joogan harjoittajia.
Petsamo on nopeasti vakiinnuttanut asemansa, yhdessä Laatokan luoteisrannan Sortavalan kaupungin kanssa, erääksi maailman suosituimmista kalastusturismikohteista, ja viime aikoina näitä kalastukseen liittyviä pyrintöjä on jopa alettu jossain määrin rajoittaa niiden luonnolle aiheuttamien lieveilmiöiden vuoksi. Vaikka Laatokan giganttisia järvilohia ja Petsamon mastodonttimaisia turskia sylittävät vieheurheilijat koristavat yhä useamman julkaisun kansia, niin emme kuitenkaan voi unohtaa sitä aineetonta ja mittaamatonta arvoa, mitä nämä puhtaat vedet ja ulapattomat aavat merkitsevät kansan luonteemme muovaajina. Koska kerran olemme olleet vaarassa menettää nämä kummatkin kansallismaisemat, antakaamme sydämen palon sytyttää rakkauden koko Suomen luontoon – erityisesti sen itäiseen ja pohjoiseen sielunkotiimme.
Kirjoittaja Matti R. Kouvo
Karhun luonteella ja kiertoilmaisunimellä (= kouvo) varustettu metsien kaikkiruokainen kulkija, joka palvelee henkistä yhteisöä ajoittain kriittisellä, mutta hyväntahtoisella murinalla.
Facebook: Hylkeenharmaa Haukijahti
