On tullut viime päivinä pohdittua jälleen turvallisuutta, etenkin sisäistä turvaa ja sen olemusta. Meitähän koitetaan yhteiskunnan taholta suojella erilaisilla määräyksillä, rajoituksilla ja laeilla – eihän siinä mitään, tietyt yhteiset normit pitääkin olla, jotta yhteiskunta toimii. Koululuokassa laaditaan usein yhdessä hyvältä kuulostavat, kauniit säännöt. Ne toimivat pari päivää ja sitten alkaa taas loputon kiusaamistilanteiden selvittely. Aikuisten maailmassa pohditaan vaikkapa työnohjauksessa terveen työyhteisön toimintaa ja tiedostetaan mitä se vaatii – silti töissäkin voi joutua kiusatuksi ja ilmapiiri ahdistaa.
Mistä sitten muodostuu todellinen turva? Miksei sääntöjen ja määräysten lisääminen sitä loppupeleissä lisää? Mistä tulee tarve osoittaa toista sormella, jos tulee paha mieli? Miksi ympärillämme on loputtomasti epäkohtia, joita luulemme voivamme kontrolloinnilla säädellä tai poistaa? Miksi aina pitää varmistaa joltakin ”viisaammalta”, onko asia nyt näin vai noin?
Kun ihmisellä ei ole sisäistä turvaa, hän yrittää hakea sitä itsensä ulkopuolelta. Pysytään epätyydyttävässä parisuhteessa, työpaikassa, elämäntavassa ja ajatellaan, että jonakin päivänä muutan elämäni minulle mukavaksi, viimeistään kun saan lainat maksettua, lapset kasvatettua tai kun pääsen eläkkeelle. Sinnitellään ja siedetään ikäviä asioita, koska ne ovat niin tuttuja ja turvallisia ja elämän ei aina tarvitsekaan olla mukavaa. Elämä tuntuu teatterilta, jossa itselle on sattunut tulemaan vähän huonompi rooli. Jossakin vaiheessa loppuun palaminen tai vakava sairaus tarjoaa helpotuksen, luontevan portin muutokseen.
Onneksi meidän ei tarvitse odottaa niin pitkään. Se, että tutustuu omaan itseensä ja oppii kuulemaan herkällä korvalla, mitä MINULLE kuuluu, mistä MINÄ nautin, alkaa rakentaa sisäistä turvaa. Pienet, itsekkäältäkin tuntuvat teot, ovat tosi tärkeitä! Voin levätä, ottaa itselleni omaa hiljaista aikaa, mitä tahansa mikä on rakkaudellista ITSEÄNI kohtaan. Muiden miellyttämisellä väsyttää itsensä, se on loputon katkeruuteen ja uupumiseen johtava tapa toimia, jossa unohtaa omat tarpeensa. Yhteys itseen rakentuu pienistä palasista. Se johtaa pikku hiljaa TÄYDELLISEEN itsensä hyväksymiseen juuri sellaisena kuin on, keskeneräisenä, haavoittuvana, herkkänä, ujona, välillä epäonnistuvana, tavallisena mutta silti aivan uniikkina huipputyyppinä, jolla on mielettömät lahjat ja kyvyt, meillä kaikilla on! Oma potentiaali pääsee puhkeamaan kukkaan sisäisen turvallisuuden kautta, luontevasti ja kauniisti. Ei tarvitse olla riippuvainen muiden mielipiteistä tai hyväksynnästä. Sisäinen turva on myös sisäistä tietämistä, intuition vahvistumista. Ei tarvitsekaan enää elämäntapaoppaita tai guruja, kaikki tieto mitä tarvitsee, löytyy itsestä. Se on aikuistumista, henkisten apupyörien irtiruuvaamista, siipien avaamista sille kauniille ihanalle sielulle, joita me kaikki todellisuudessa ollaan.
Rakasta lähimmäistä niin kuin ITSEÄSI, sitä se on! Yksinkertaista. Ja kyllä, vaatii monia itkuja, häpeän, vihan ja pelkojen kohtaamista tämä sisäinen reissu. Mutta se on todella palkitsevaa ja kaunista! Ja kyllä, tarvitsemme toisia ihmisiä peileiksi ja auttamaan kasvun matkalla! Saamme siis olla tarvitsevia, rakkausriippuvaisia olentoja, koska ilman rakkautta meillä ei olisi mitään.
Yhteys itseen on myös portti korkeampaan tietoisuuteen, koska korkeampi värähtely avaa taajuuksiamme kosmokseen ja Äiti-Maan energioihin. Kehomme virittyy samalle taajuudelle muun Luomakunnan kanssa, rakkauden ja harmonian sävellajiin. Löydämme oman uniikin tapamme auttaa ja palvella. Meillä on mahtava orkesteri virittäytymässä just nyt, ihan mieletöntä aikaa eletään, siskot ja veljet!
Kirjoittaja Anu Maaria
Luontoyhteys-ohjaaja
Chi Kung & Vedic Art-opettaja
facebook: Maarian Lähde
