Ihmisten kokemukset ja ajatukset sairaudesta sekä parantumisesta ovat kiehtovaa seurattavaa.
Olen lukenut aiheesta eri tieteen alojen näkemyksiä, ihmisten omakohtaisia kokemuksia ja sitten olen tietysti tarkkaillut itseäni, lähiympäristöäni ja asiakkaitani. Paljon olen pohtinut ja pyöritellyt aihetta ollen välillä yhtä mieltä ja sitten taas toista. Erittäin mielenkiintoinen aihe kaikkinensa. Kaikki uudet oivallukset tuovat aina hieman uutta perspektiiviä tähän.
Olen huomannut, että ihmiset kokevat sairauden tai epätasapainon, joka kehossa vallitsee, hyvinkin eri tavoilla.
Joku on se ikuinen selviytyjä ja maailman tukipilari, joka paahtaa eteenpäin se kuuluisa pää kainalossa, koska jos hän pysähtyy ja keskittyy itseensä, kaikki pysähtyy tai ainakin maailma suistuu radaltaan. Hänen uhrautuminen ja epäitsekkyys ovat aivan omaa luokkaansa.
Toinen on pienimmänkin nuhan ilmetessä heti sängyn pohjalla toivonsa parantumisesta pois heittäneenä ja hetkiä kuolemaansa laskien. Tukea saatetaan haluta epätoivoisesti kaikilta ympärillä tai sitten työnnetään kaikki etäälle, jotta saa edes kuolla rauhassa.
Sitten on ihmisiä, jotka tuntuvat ilmenevän ainoastaan sairautensa tai oireiden kautta. Aivan kuin he tarvitsisivat oireet, jotta on jotain mistä keskustella ihmisten kanssa. Tämä on jännä ihmisryhmä, sillä jos koitat heidän valitteluihinsa tarjota jotain ratkaisua, on kieltävä selitys yleensä heti saatavilla, aiheuttaen kuuntelijalle ehkä tunteen, että tarkoitus ei edes ole päästä eroon vaivasta.
Löytyy myös ihmistyyppi joka ”hukkuu” sairauteensa. Hän pelkää tilaansa jopa siinä määrin, että se saattaa ruveta ohjaamaan elämää täysin. Estää tekemästä jotain, eristäen henkilön pikku hiljaa jopa yhteiskunnasta, tai pakottaen tekemään jotain, vaikka ei välttämättä tahtoisi ja tämä taas aiheuttaa suunnatonta ahdistusta ja masennusta. Pelko on käsin kosketeltavaa ja se tuntuu olevan bensa, joka ruokkii ahdistuksen liekkejä. Tuntuu, että ulospääsyä ei ole.
Sairaus tai oire on aina aito ja olemassa kokijalleen. Tiede on tästä asiasta hieman eri mieltä, sillä varsinkin lääketieteessä oire pitäisi pystyä todentamaan jollain mittausmetodilla, jotta sen voitaisiin todeta olevan totta. Tässä asiassa tuntuu, että ei oikein nähdä metsää puilta, sillä tiedehän on alati itseään korjaavaa, eikä täten pitäisi mitään määritellä sen hetkisen tiedon pohjalta absoluuttisena totuutena, vaan pitää mahdollisuudet avoinna jatkuvalle kehitykselle. Ihmiskeho on myös suurelta osin vielä täysi mysteeri tieteelle, joten minusta on kummallista, että voidaan totena väittää asioita siitä, kun kaikkea ei vielä edes ole kartoitettu ja osattu tutkia tai selittää.
Tämä lääketieteen tulkinta oireiden tai sairauksien olemassaolosta aiheuttaa paljon harmia silloin, kun ihminen ei saa apua ahdinkoonsa ja oireisiinsa. Ihminen jää yksin asian kanssa, joka on kuitenkin täysin todellinen hänelle ja koska apua on koitettu hakea, täytyy sen myös olla normaalia elämää haittaava.
Ihmisen oireilulle on näennäisesti useita syitä. On akuutteja sairauden tiloja, jotka tulevat äkisti ja poistuvat usein myös lyhyehkön ajan kuluttua. On kroonisia tiloja, jotka ovat alkaneet hiljalleen ja kehittyneet ajan myötä vakavammiksi. Nämä kulkevat ihmisen elämässä mukana sitkeästi. On yhtäkkiä havaittavia tiloja, jotka ovat kyteneet jo pidempään pinnan alla kaikessa hiljaisuudessa tullen sitten syöpänä diagnosoiduksi.
Tulevatko nämä erilaiset sairaudet ja oireilut aina ulkopuolelta, jonkun muun asian aiheuttamana, vai voisiko olla niin, että ihmisellä itsellään on jotain tekemistä asian kanssa?
Minä väitän että usein, ei aina, mutta usein syy oireiluun ei olekaan se oletettu ulkopuolinen tekijä, vaan ihminen itse. Ja väitänpä vielä, että oireilu on kehon viisautta ja parasta mitä se voi sinulle tehdä.
Jos nyt olet takakavioillasi ja valmiina kertomaan mielipiteitä siitä miksi olen niin väärässä tämän ajatuksen kanssa, kehottaisin sinua hengittämään ja tutkimaan, missä tämä minun pöyristyttävä ajatus tuntuu sinussa? Miksi tämä väite nostaa vastareaktion? (Jos ajatus on se, että myös nuoret lapset sairastavat välillä erittäin vakavia sairauksia, joten miten se on heidän itsensä aiheuttamaa, niin kyllä, näkisin, että tämä oma ajatukseni sairauksien kehittymisestä EI päde niissä tapauksissa ja se onkin laaja aihe, joka todennäköisesti saa ihan oman blogin jossain kohtaa).
Minä olen ollut hän, joka miettii lääkärin vastaanotolla vakavampaa diagnoosia kuunnellessaan tai sairaalasängyssä tipan valumista seuraten, että ”miksi minä, mitä pahaa olen tehnyt”? Olen ihan useamman kerran ollut näissä isoissa tilanteissa, jossa on ollut kyse henkeä uhkaavista asioista. Itse asiassa vasta tämä viimeisin, muutaman vuoden takainen sairaalareissu, jolta palasin jälleen yhtä sisäelintä kevyempänä, oli se, jolloin näin omalla kohdallani kokonaisuuden.
Olen aina ollut tietyllä tavalla henkinen ihminen ja näen, että kaikilla asioilla on oma tarkoituksensa, niillä huonoillakin, mutta en osannut katsoa tarpeeksi lähelle, jotta olisin nähnyt missä itsellä menee metsään. Näin yhtäkkiä aurinkoisen päivän kirkkaudella kuinka olin ihan omalla toiminnallani edesauttanut jokaisen vakavamman sairastumisen mitä tielleni oli tullut. Minä, kun olen ollut juuri se sitkeä puurtaja, joka ei voi jäädä kipeänä kotiin tai levätä edes silloin, kun tuntuu ettei vaan jaksa, koska koin, että minulta odotetaan enemmän.
Puskin väkisin hymy naamalla asioita, joita vihasin. Miellytin ihmisiä, joille olisin oikeasti halunnut haistattaa pitkät. Annoin periksi erilaisissa asioissa välttääkseni konflikteja ja pitääkseni rauhan yllä. Toimin aika pitkälti niin, kun oletin muiden haluavan minun toimivan ja niin, kun ajattelin, että on soveliasta. En halunnut aiheuttaa turhaa hämminkiä vaikka sisäisesti usein revin hiuksia päästäni ja huusin kurkku suorana. Pinta ei silti edes väreillyt vaikka sisällä riehui myrsky.
Kun ihminen tarpeeksi pitkään tekee itseään ja omia ajatuksiaan ja halujaan vastaan, alkaa se aiheuttaa oireita.
Saatat tehdä ehkä työtä, johon ajauduit aikanaan pakon sanelemana ja et uskalla ottaa lopareita, koska uutta duunia ei ole näköpiirissä tai ehkä epäilet, että et ole tarpeeksi hyvä tehdäksesi mitään muuta, koska opiskelut eivät nuorena maistuneet. Migreenit muuttuvat vuosi vuodelta pahemmiksi.
Anopin tapaaminen saattaa aiheuttaa rytmihäiriöitä, koska aina se muistaa kertoa kuinka olet vääränlainen tai sinua masentaa ja ahdista, kun sitkeästi harrastat vähäisellä vapaa-ajallasi urheilulajia, jota olet enemmän tai vähemmän vihannut aina, mutta kun vanhempasi halusivat aikanaan, että harrastat sitä ja ihmisenhän nyt on kuntoiltava, jotta pysyy kunnossa.
Usein ne asiat, joissa teemme omaa parastamme vastaan, ovat juuri näitä oletettuja ”pakko” tilanteita.
Keho tietää ihan joka kerta, kun teemme jotain mitä emme oikeasti haluaisi tehdä. Siksi se alkaa suojella ihmistä, kehittäen ensin jotain lieviä huomautuksia niihin tilanteisiin ja jos sitkeästi vain olet huomioimatta näitä pieniä vinkkejä, alkaa keho huomautella voimakkaammin. Se koittaa saada huomiosi, jotta tajuaisit muuttaa kurssia.
Meidät on opetettu epäitsekkäiksi ja meille on painotettu voimakkaasti sitä, että muut pitää aina ottaa huomioon ja mielellään asettaa aina itsesi edelle. Nämä ovatkin sopivassa mittakaavassa varsin hyviä ohjeita, mutta jos aina pistää kaikki muut edelle ja elää vain miellyttääkseen muita, se ei palvele sinun hyvinvointiasi pitkässä juoksussa.
Onko oikeasti pakko?
No ei ole.
Kuka tai mikä on se henkilö tai taho, jonka mieliksi teet asioita, joita et haluaisi?
Miksi silti teet niin? Mikä estää sinua muuttamasta toimintatapaasi?
Pelko muutoksesta? Epävarmuus toimeentulosta? Se mitä muut sinusta ajattelevat? Vakaa usko siitä, että et ansaitse parempaa tai, että tämä nyt vaan on mun kohtalo? Pelkäätkö kenties epäonnistumista?
”Parempi tuttu helvetti, kuin tuntematon taivas”. Ikävän yleisesti käytetty ja eletty ilmaus.
Jos nyt kuitenkin annat itsellesi mahdollisuuden miettiä asiaa niin, että sinulla on kyky vaikuttaa omaan tilanteeseesi vaikka se tuntuu monesta syystä lähes mahdottomalta, niin miten edetä asiassa?
Koska ihminen on usein suurin este oman onnensa tai hyvinvointinsa tiellä, on turha lähteä ensisijaisesti etsimään ratkaisua sen kauempaa. Sinun pitää ihan itse, omasta tahdostasi käsin tehdä se päätös, että ”nyt riittää”! Nyt tahdot tehdä toisin ja tahdot itse edistää omaa hyvinvointiasi. Se onkin se kaikista vaikein asia tässä. Koska silloin sinun pitää päästää irti niistä kaikista uskomuksista, joilla olet selittänyt itsellesi, ettei mikään muu kuin vallitseva tilanne olisi mahdollinen. Sinun pitää ”hypätä tyhjän päälle” ja uskoa, että asiat järjestyvät parhain päin, vaikka pelottaa niin julmetusti. Eikö olekin pelottava tunne, kun yhtäkkiä pitää ottaa vastuu ja luottaa ITSEENSÄ? Koska siitähän tässä on lopulta kyse.
Yksin ei silti tarvitse tehdä kaikkea työtä tämän uuden suunnan kanssa. Sinulla on mahdollisuus hakea ympärillesi erilaisia tuen muotoja. Sen mukaan mikä palvelee juuri sinun missiotasi parhaiten. Jollekin se on ystävien ja perheen tuki tai vertaistukiryhmä. Se voi olla psykoterapiaa, homeopatiaa tai Aura-Somaa. Se voi olla henkilökohtaista valmennusta tai mikä tahansa hoitomuoto, joka tukee kehon palautumista takaisin tasapainoon. Itse pitää vain ottaa se ratkaiseva ensimmäinen askel ja päättää saada muutos aikaan omassa elämässä. Sitten vaan tuen muodot avuksi, jotta motivaatio pysyy yllä ja muista että sinun aktiivista osallistumista tarvitaan! Et voi vain odottaa, että joku ulkopuoleltasi fiksaa sinut.
Itse olen polullani huomannut, että suurimmat edistysaskeleet kohti parempaa tasapainoa ovat tulleet silloin, kun olen oivaltanut ja selkeästi nähnyt miten olen kohdellut itseäni väärin tai totuttu toimintamalli ei olekaan palvellut minun omaa parastani vaan päinvastoin.
Voisin siis väittää, että parhaat ”lääkkeet” omassa paranemisessani ovat olleet aineettomia oivalluksia ja ajatuksia. Olen nähnyt ja tajunnut väärän toimintamallini ja päättänyt toimia jatkossa toisin.
Uskallatko sinä lähteä haastamaan omia uskomuksiasi siitä mihin kaikkeen pystyt, kun vain teet tietoisen päätöksen ryhtyä hommiin?
Kirjoittaja Milla
Nettisivut: www.homeopathmillalinden.com
Facebook: homeopaattimilla
