Elämme henkisellä saralla odotuksen aikaa – todellisia vimmaisen kilvoituksen hetkiä. Pyörimme kuin ärsytetyt hyttyset kesäillan auringossa, tosin sillä erolla, että etsimme nk. valoa veren sijasta. Moderni New Age-liike on mitä monenkirjavine edustajineen luvannut Valon aikaa viimeistään 1960-luvulta lähtien, ja kaikki huipentui Talvipäivänseisauksena 21.12.2020, jolloin aurinkokuntamme kaikki planeetat sijaitsivat toisiinsa nähden suorassa linjassa. Mitä tapahtui silloin? Itse tuo päivä jäi lähinnä mieleen yhtenä niistä, jolloin en paksun sumupilven vuoksi nähnyt Joulutähteä, tuota Jupiterin ja Saturnuksen yhteistä taivastanssia.
Erinäisten vuosikymmenien lupauksien mukaan meidän pitäisi nyt syödä kristallilautasilta Kultaisen Ajan sielua hivelevää kaurapuuroa, kylpeä positiivisten ajatusten kultaisessa ammeessa ja liihottaa Kosmoksen halki Hyvyyden platinaisessa viitassa. Todellisuudessa kukaan meistä ei poistunut siitä maailmasta, jonka näemme Prismojen ”muumihahmoissa”, konkurssiin menevissä pienyrityksissä ja yhteiskunnallisen sananvapauden jatkuvassa kapenemisessa. Ei kai kukaan kuvitellut, että nuo ilmiöt poistuvat itsestään kuin kultalautanen kosmiseen keittiöön?
Ehkä joku ajattelee, että olenpa kirjoittajana kyyninen ja kiittämätön, matalavärähteinen tai peräti epähenkinen. Totuus on todellakin, että taivasta sinisemmäksi eivät silmäni muutu. Ihmeisiin voin silti uskoa – vaikka ihmeistä suurimpia ovat nykyään maalaisjärki, kyky kulkea ihmisenä ihmisten joukossa – ja jopa katteellinen optimismi. Henkisen alan tragikoominen näytelmä tässäkin maassa perustuu iänikuiseen odotukseen profetiasta, ”galaktisten voimien” puuttumisesta ”pahojen ihmisten” peleihin, ”valkohattujen suonkuivaukseen” jne. Odotetaan merkkiä taivaista, oikeata hetkeä ja aikaa, siis ulkoisten olosuhteiden muuttumista ilman pienintäkään omaa panostamme. Vastaava ilmiö on silmien täydellinen sulkeminen kaikilta esiin tulevilta epäkohdilta. Kaiken huipuksi epäilymme ja epäuskomme ovat sellaista luokkaa, että opetuslapsi Tuomas voisi saman kaavan mukaan kysyä naulanjälkiä nähtäväksi Mestarin käsissä sata kertaa joka päivä.
Meidän täytyy siis toipua henkisyyden petoksesta, jotta voimme toimia. En käyttäisi lievempää sanaa kuin petos, koska niin moni meistä on huiputettu passiivisiksi. Toiminta sydämestä käsin on se kuuluisa 5D – eli mielentila arjessa. Se ei edellytä tuntikausien meditaatiota, luopumista maallisesta elämästä tai salaisten oppien tankkaamista. Peruna-aura, halkokirves ja sienikori palvelevat henkisen elämän suuntaviittoja vähintään yhtä hyvin kuin suitsukerovioiden paksut savupilvet. Maalla eläminen toimii ”Maan tapana”; luonnolliseen oikeuteen perustuvat yhteiskuntamallit ja talousteoriat kehitettiin valistusajan Ranskassa 1700-luvulla jo ennen Suurta Vallankumousta. Tutustumalla aatteeseen nimeltä fysiokratismi säästämme energiaa siten, ettei tarvitse keksiä suomalaista maalaiskylää uudelleen.
Käytän itse sanan valo asemasta sanaa Kirkkaus. Suurin valonkantajahan on tunnetusti Lucifer, jos käännämme tämän kreikankielisen sanan. Kirkkaudesta käsin voi toimia vaivatta, eikä synny mitään tulkinnan erimielisyyksiä. Hyvässä uskossa toimiminen tarkoittaa muuta kuin erottelukyvyn ja maalaisjärjen sammuttamista. Luonnossa kulkeminen vapauttaa ihmisen omat henkiset voimavarat, ennen kaikkea henkilökohtaisen intuition, eikä siinä asiassa tarvitse välttämättä matkustaa maailman äärien ja ”Himalajan huippu-gurujen” luokse. Loppujen lopuksi: kun kasvamme yksilöinä, kasvamme myös yhteisönä – se on mielestäni tämän ”Vesimiehen ajan” raunioiden tarjoama paras haaste.
Kirjoittaja Matti R. Kouvo
Karhun luonteella ja kiertoilmaisunimellä (= kouvo) varustettu metsien kaikkiruokainen kulkija, joka palvelee henkistä yhteisöä ajoittain kriittisellä, mutta hyväntahtoisella murinalla.
Facebook: Hylkeenharmaa Haukijahti
