Kiinalainen horoskooppi on ehkä maailman vanhimpia historialtaan ja se pitää sisällään monia legendoja, mytologiaa sekä eri alueiden suosittuja versioita ja tarinoita siitä, kuinka kiinalaisen horoskoopin 12 merkin eläinrata muodostui. Laajimmalle levinnyt ja tunnetuin kiinalaisen horoskoopin syntytarinoista kertoo Jadekeisarista (Taivaan keisari kiinalaisessa kansanperinteessä), joka määräsi, että eläimet nimetään kalenteriin kilpailussa joen yli ja ensin saapuneet kaksitoista valitaan.

Kilpailupäivänä Rotta nousi hyvin aikaisin ja lähti varhain matkaan, unohtaen lupauksensa eli hyvän ystävänsä Kissan herättämisen. Joen rannalla Rotta kohtasi vahvan ja lempeän Härän, jolta Rotta pyysi apua joen yli päästääkseen. Rotta hyppäsi siis Härän selkään ja parivaljakko ylitti joen turvallisesti. Härkä oli onnellinen ajatellessaan, kuinka hänestä tulisi astrologisten vuosien ensimmäinen eläinmerkki, mutta Rotta oli jo vilahtanut maihin ja voitti näin kilpailun. Rotasta tuli siis kiinalaisen eläinradan onnekas ensimmäinen eläin ja Kissan herätessä uniltaan, kilpailu oli jo päättynyt…

Mitkä sitten ovat kiinalaisen eläinradan 12 eläintä? Rotan ja Härän jälkeen seuraavat Tiikeri, Jänis, Lohikäärme, Käärme, Hevonen, Vuohi, Apina, Kukko, Koira ja viimeisenä Sika. Nyt alkanut kiinalainen uusi vuosi on siten merkannut yhden eläinmerkkien 12 vuoden kierroksen loppumista ja uuden syklin alkua eli Sian röhkiminen on vaihtunut Rotan kipittämiseksi. Kiinaksi Rotan vuotta kutsutaan ”elämän alun vuodeksi”.

Vuoden elementti yhdistyy eläinmerkin kanssa Metalli-Rotaksi. Metalli edustaa selkeää ajattelua, vilpittömyyttä ja tarkkuutta, se tarjoaa rakenteen lahjan ja sen luonne on määrittelevää, peräänantamatonta sekä vahvistavaa. Dynaamisen luonteen omaavan Metalli-Rotan energiaa pidetään myös hyvin tunteellisena, nokkelana seurapiireissä ja tietoisena siitä, kuinka käyttää erilaisia järjestelmiä hyväkseen. Rotan muihin ominaisuuksiin tutustumalla saamme myös hyvän käsityksen tämän Rotalle omistetun vuoden muista heijastumista.

Eurooppaan nimenomaan Aasiasta 1700-luvun alussa saapunut rotta (Rattus norvegicus) on saanut länsimaissa huonon maineen, mutta kiinalaisessa kulttuurissa rotta kuvastaa vahvaa elinvoimaa muun muassa sen voimakkaan lisääntymiskyvyn ja korkean eloonjäämiskyvyn vuoksi. Rottaeläin on epäilemättä yksi nokkelimmista ja neuvokkaimmista olennoista maan päällä! Tarinat tämän öiseen aikaan vilkkaimmillaan olevan jyrsijän sitkeydestä, rohkeudesta ja suoranaisesta häpeämättömyydestä, vahvoja hampaita unohtamatta, todistavat Rottien kykyä huomata potentiaali eri tilanteissa. Odottamattomien asioiden eteen tullessa Rotta punnitsee nopeasti sekä haitat että mahdollisuudet ja hyötyy ansiokkaasti tästä analyyttisestä luonteestaan.

Arka, epäilevä, valpas ja tarkan hajuaistin omaava rottaeläin on levinnyt ahkerasti kaikille mantereille Antarktista lukuun ottamatta. Rotalla on kyky kiivetä joustavasti seinien yli sekä vilistää vaikka katoilla kuin lentäen. Lisäksi rotta voi selviytyä ja pysyä turvassa vaikka se putoaisi rakennuksesta ylhäältä alas. Tämä vikkelyys tulee esiin esimerkiksi rotan kohdatessasi – huomaat sen jo kadonneen, kun olet itse vielä reaktiovaiheessa. Rottaihmisillä onkin usein nopeat refleksit ja nopeat hoksottimet, he voivat nopeasti hyväksyä hankalatkin tilanteet ja sopeutua helposti muuttuneisiin olosuhteisiin.

Pesänsä rottaeläimet kaivavat yhdessä yhteisönä. Pesä muodostuu maanalaisesta luolastosta, jossa on erilaisia kammioita sekä lukuisia yhdys- ja pakokäytäviä. Yleensä Rotat asustavatkin hyvin yksityisessä maailmassa, paikassa, joka on piilossa katseilta ja mahdollisesti vielä naamioitu: se on Rotan turvapaikka. Rottaeläimet pitävät myös yhdessä huolta pesänsä siisteydestä, samaa kerrotaan horoskooppimerkkien työtä pelkäämättömästä Rotasta eli he ovat siistejä, huoliteltuja ja pitävät ympäristönsä täydellisessä järjestyksessä.

Rotan hyväenteiset lahjat ovat hurmaava älykkyys & vaurauden rakentaminen.

Tyypillinen isorotan piirre on sosiaalisuus. Puheliaana, huomaavaisena muita kohtaan ja ystävällisenä Rotta onkin luonnollinen sosiaalisissa tilanteissa ollen siten aina mieluinen kutsujen ja juhlien vieras. Rotat ovat myös hyviä luomaan kaikenlaisia ystävyyssuhteita. Itse asiassa Rotta on kuitenkin hieman introvertti persoona ja tuntee olonsa mukavimmaksi perheen, ystävien ja muiden läheisten kanssa seurustellessaan. Rotat ovat erittäin uteliaita, tiedonjanoisia ja heillä on erinomainen muisti, kiinalaiset pitävätkin kypsiä Rottia hyvinä opettajina, jotka mielellään jakavat oivaltavia elämänkokemuksiaan kaikille kuulijoille yön myöhäisiin tunteihin saakka…

Koska rotta on yöeläin, Rotilla on usein taipumus nukkua myöhään ja siten heidän aikataulunsa saattaa olla muille päinvastainen: Rotat pitävät yötä päivänään. He saattavat siis olla erittäin aktiivisia yöllä ja yrittävät löytää silloin jotain tekemistä. Työaikana päivisin he tuntevat sitten olonsa usein nuutuneeksi, mikä luonnollisesti heikentää työtehoa.

Lisäksi kiinalaiset ovat uskoneet, että rottaeläin voi kommunikoida jumalten kanssa hyvää tai huonoa onnea ennustaakseen. Itse asiassa se, että rotta pystyy luonnossa reagoimaan nopeasti luonnonkatastrofeihin, kuten maanjäristyksiin, tulviin ja kuivuuteen, on saanut muinaiset ihmiset pitämään sitä jumalallisena olentona 🙂

Näissä merkeissä toivotamme sinulle siis onnea, terveyttä ja vaurautta Rotan vuoteen!

Lue lisää jokaisen eläinmerkin vuoden 2020 teemoista sekä muista merkkiin liitettävistä asioista Energiasivuiltamme: https://energiakeskus.com/energiasivut/horoskoopit/kiinalainen