Olen päättänyt antautua
Olen päättänyt antautua, todella antautua. Oman korkeimman minän ohjaukselle, sydämeni kutsulle. Antaudun elämälle ja kuolemalle.…
Olen päättänyt antautua, todella antautua. Oman korkeimman minän ohjaukselle, sydämeni kutsulle. Antaudun elämälle ja kuolemalle.…
EKHO B118 – vaalea koralli/vaalea violetti syntynyt 14. toukokuuta, 2020 klo 12:00 BST Ekhon saapuminen…
Kotoisuuden tunne. Tunne kuulumisesta johonkin. Liittymistä ja osallisuutta ympäröivään todellisuuteen. Yhteyttä. Olen ihmetellyt sitä, miten…
Rakkaat sisaret ja veljet, on suuri ilo ja kunnia tervehtiä teitä rohkeat valomajakat. Suuret sydäntietoiset…
Kanavoin viestin, jonka nöyrän kiitollisena jaan – ota tai jätä, kuunnellen sydäntäsi… Kun nyt olette…
On tullut viime päivinä pohdittua jälleen turvallisuutta, etenkin sisäistä turvaa ja sen olemusta. Meitähän koitetaan…
Elämme valtavaa planetaarista muutosvaihetta, jossa kaunis Maa-planeettamme on transformoitumassa uuteen, korkeampaan dimensioon. Koskaan aiemmin siirtymä…
Aura-Soma konsultaatio viime viikolla johdatti pitkästä aikaa tutkimusmatkalle omien kurssimateriaalien, kirjojen ja kansien pariin, tällä…
Mielessäni on jo pitkään, jotakuinkin COVID-19 plandemian perusteettomista ensirajoituksista alkaen, ollut artikkelin kirjoittaminen muun muassa…
Katsoin eilen Queen elokuvan Bohemian Rhapsody. Minulle on aiemmin jäänyt mieleen Freddie Mercuryn elämästä lukiessani,…